bahasa indonesiaa

Lähtiessäni tänne reissuun sain toivomuslistan blogipostauksista (tosin olen Jonna varmaan unohtanut jo osan, niin saa muistutella ja muutkin saa esittää toiveita). Mutta yksi toivomus liittyi indonesian kielenopiskeluun ja siihen miltä tämä kieli oikeastaan kuulostaa. Itselläni ei ollut harmainta aavistusta miltä bahasa indonesia kuulostaa, mutta nyt on ja olen jopa oppinut puhumaan sitä! no, ainakin vähän. 

Paremman opiskelupöydän puuttuessa tämäkin ehkä kelpaa

Indonesiassa puhutaan bahasa indonesiaa, vaikkakin jokaisella saarella on lisäksi oma murteensa tai jopa ihan oma kielenstä. Bahasan kieliopinnot kuuluvat kaikille opiskelijoille pakollisena kurssina ja luentoja meillä on jopa kaksi kertaa viikossa, eli niitä ehtii kertyä syksyn mittaan melko paljon muihin kursseihin verrattuna. Minua opettaa kaksi eri opettajaa, joista toinen luulee, että minun tulee osata bahasa indonesiaa tämän syksyn jälkeen saman verran kuin natiivit ja toisen mielestä on tärkeää, että opin tilaamaan ystävällisesti olutta ja osaan kertoa, että tulin Balille lentokoneella enkä kävellen.

Suurinosa meidän opiskelija joukosta on saksalaisia ja heidän ilmeet ensimmäisen tunnin jälkeen muistuttivat lähinnä peuraa ajovaloissa, mutta meitä suomalaisia lähinnä nauratti. Indonesiaa äännetään hyvin samaan tapaan kuin suomea ja todella monet sanat tarkoittavat jotain suomeksi, yleensä vielä niin että niiden sanominen jotenkin huvittaa.

Voisin toki antaa kieliopillisen pläjäyksen ja sanojen tulvan teillekin, mutta ehkä kirjoitan enemmän yleisesti ja sitten jotain lemppari sanoja joihin olen törmännyt. Mutta indonesia on helppo kieli, äärimäisen helppo, sillä tässä kielessä ei ole imperefktiä, preesensiä eikä futuuria. Ei illatiiveja, allatiiveja, tiivitaaveja, pelkkiä sanoja peräkkäin ja loput hoidetaan tulkitsemalla. 

Esimeksiksi minun nimeni on:

Nama saya Tiia, (suorakäännös: nimi minä Tiia)

tai, minä Asun Jimbaranin alueella ja opiskelen udayana yliopistossa:

Saya tinggal di Jimbaran (suorakäännös: minä asua Jimbaran)

Saya mahasiswa di universitas Udayana (suorakäännös: minä opiskelija Udayana yliopisto)

Siis tässä on ihan riittävän luolamieskieli minulle! Rakastan kielien kuuntelemista ja ne ovat kiehtovia, mutta päätäni ei ole tarkoitettu monimutkaisten ruotsinkielen poikkeuksen poikkeuksien opetteluun. Tälläinen kieli mihin loppuun voisi todeta ugh! ja tehdä maskuliinisia lihaksenpullistuksia, kuulostaa juuri minulle sopivalta. 

Sanastoa toki meille tulee todella paljon, mutta suomenkieli auttaa tässäkin valtavasti. Lemppareitani ovat ehdottomasti seuraavat sanat:

Mahasiswa (lausutaan mahasisua) = opiskelija

rumah = koti

bercelanchar = surffata

silakan = olehyvä 

dilihat-lihat = katsele vain

lima puluh ribu = 50 000

Eli päässäni pyörii hyviä muistisääntöjä siitä, että koti on aina ruma, opiskelijalla täytyy olla vatsa täynnä sisua, surffatessa laskeutuisin todennäköisesti takamukselleni, ollessani kohtelias ajattelen silakoita ja tillilihaa kun katselen jotain. noh.. limainen pulun ripuli nyt vaan naurattaa niin paljon, että tuon summan muistaa kyllä helposti. 

Ystäväni kysyi paikalliselta joskus, että miten he tietävät puhuuko joku menneestä, tästä hetkestä vai tulevasta ja tähän balilainen vastasi mystisesti viekas hymyhuulillaan: "we just get the feeling"

Siis kuvan mukainen luovahulluus on tarpeen myös indonesiaa opiskellessa

Putu - kaksi kakkaa

Balilla on kohta vierähtänyt jo kaksi viikkoa. Yleensä näin parin viikon jälkeen olen lähtenyt kotiin, mutta nyt todella ihmeellisesti olenkin jäämässä ja tuntuu ettei mikään ole vielä alkanutkaan. Etenkin tähän jälkimäiseen viikkoon on kuulunut ihan hirveästi kaikenlaista. Meillä alkoi koulu, olemme reissailleet useita kymmeniä kilometrejä taksilla, kokeillut skootterilla ajamista, tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja olen tuntenut tunnetta, että asun leirintäalueella. Jokaisesta päivästä voisi kertoa erikseen oman tarinansa, koska jokainen päivä on kuin seikkailu. Yritän parhaani kirjoittaa kokemuksiani ja tuntojani tännekin, täällä vain kummasti vaivaa sellainen ilmiö, että kun tietokoneen ottaa esille tapahtuu seuraavaa: uu! menempäs uima-altaaseen! tai joku tulee juttelemaan sinulle ja huomaat kuluttaneesi tietokoneen akun tyhjäksi tekemättä mitään hyödyllistä. Lopulta joku tulee tarjoamaan mahdollisuutta lähteä seuraamaan paikallisen skeittiparkin rakentamista ja grillaamista paikallisten kanssa. Balivelvollisuudet siis vievät mukanaan...

Moni on kysellyt minulta koulusta ja nyt ensimmäisen kouluviikon jälkeen minulla on jopa jotain kerrottavaa (koulunhan siis piti olla se pääasia miksi tänne tulin, hehheh). Kouluni on siis Udayana yliopisto, jolla on useita kampuksia Balilla. Näistä kahdessa meillä on opetusta tai ekskursioita. Suurinosa luennoista järjestetään tässä asuntomme lähellä. Toisella kampuksella, pääkaupungissa Denpasarissa, käymme vain jos lähdemme jonnekkin retkille tai esim torille ostamaan perinteistä tanssiasua. 

Ensimmäisinä päivinä meillä oli perehdytystä koulunkäyntiin ja elämään balilla. Ensimäisen päivän tapahtumia väritti kurkkukipu ja kokovartalo särky, sekä näistä aiheutunut denguekuume pelko. Toisenapäivänä aamu alkoi piristävällä lääkärin pitämällä luennolla trooppisista sairauksista, jonka jälkeen oli ostettava melko paljon hyttysmyrkkyjä ja käsipyyhkeitä. Seuraavia päiviä onkin sitten rikastuttanut ilmiö nimeltään Bali belly - voinet arvata mitä se tarkoittaa. Mutta nyt alan olla jo voiton puolella ja voin syödä muutakin kuin ranskalaisia ja sitruunamehua.

Koska vatsantoimintaan liittyvät blogipostaukset eivät ole ehkä ihaninta luettavaa jatkan aiheesta koulu. Koulumme kestää siis yhteensä 16 viikkoa ja siksi näiden orientaatiopäivien päätteeksi opettajat halusivat pitää loppuviikonkin koulua. Ensi viikosta alkaen alkaa päivärutiinit normaalimmin. Ja nyt voin todeta, että kyllä se elämä tulee täällä olemaan rankkaa! Koulua minulla on maanantaisin ja tiistaisin - molempina päivinä hurjat 4,5 tuntia, eli yhteensä 9 tuntia viikossa. Näiden tuntien lisäksi meillä saattaa joskus olla VAPAAEHTOISIA ekskursioita, joka voi esimerkiksi tarkoittaa Balilaiseen hautajaisseremoniaan osallistumista tai bambunlehtien taittelua ornamenteiksi. (terveisiä vaan sinne Savonian klo 8-18 päiville!)

Omia kurssejani ovat Bahasa Indonesian kieli, turismi, kansainväliset suhteet ja kommunikaatio sekä kansainvälinen liike-elämä. Kuulostaa tylsälle, mutta et voi uskoa miten hauskaa siellä on ollut! (lukuunottamatta erästä indonesian kielen tuntia, jonka opettaja on takuulla viettänyt entisen elämänsä natsi saksassa). Suurin osa opettajista on maailman sympaattisimpia olentoja! Opettajat ovat pieniä, ruskeita, viiksekkäitä miehiä, joista yksikin vitsaili nimensä tarkoittavan kahta kakkaa. Lisäksi yhdellä kielitunnilla laulettiin indonesiaksi ja erään kurssin arvosana on kuulemma vain plussaa, niinkuin hieronta with happy ending. Suomalaisittain aloimme stressaamaan eräästä ryhmätehtävästä, jolloin opettaja sanoi meile: hei! olette Balilla, menkää rannalle ja pitäkää hauskaa (ei ollenkaan niin kakka opettaja, vaikka nimi kertookin toista).

Joten, ehkä tämä huippu hauska ja antoista opiskelu korvaa ne kauhean raskaat tunnit, joita tämä opiskelu meiltä vaatii. Eli aikani riittää hyvin kissanpentujen ja lasten pelastamiseen.

pikkuinen kaima

Joskus elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin ei itsekään tiedä, pitäisikö olla lintu vai kala. Miten toimia, kun oma sydän sanoo toista kuin järki ja ympäröivä byrokratia. Ei vain yksinkertaisesti voi toimia sydämensä mukaisesti, vaikka haluaa. Elämää täällä Balilla on varjostanut eräs asukas samassa yhteisössä kuin itse asun. Tuntuu, että minun on kirjoitettava tästäkin asiasta, sillä se on toistaiseksi vaikuttanut niin paljon elämääni täällä Balilla. 

Asuinyhteisössämme asuu hyvin nuori, länsimaalainen nainen, n. 3 vuotiaan lapsensa kanssa, mutta tätä naista ei tunnu oma lapsi lainkaan kiinnostavan. Lapsi elelee alueella täysin vapaasti, ilman sääntöjä, ilman hoitajaa, ilman ketään, joka katsoisi perään - tai, no ei ehkä niinkään, vaan kaikki muut kampungin asukkaat kyllä vahtivat ettei tyttö huku uimataidottomana uima-altaaseen tai, että hän saa vettä kuumina päivinä. Paikalliset perheenäidit ovat tälle lapselle enemmän vanhempia, kuin hänen biologinen äitinsä. Paikalliset jakavat omasta ruuastaan, ajastaan ja pitävät tyttöä muiden lastensa joukossa, mikä on hankalaa, sillä tällä tytöllä kun ei koskaan ole ollut rajoja tai mitään käyttäytymistapoja, päätyvät leikit yleensä riitoihin. Viimeksi eilen olin todistamassa kun yksi lähes teini-ikäinen tyttö kävi sanomassa tälle kolmivuotiaalle, ettei saa enää koskaan leikkiä hänen pikkusiskonsa kanssa. Tämä tyttö ei puhu äidinkielenään englantia tai indonesiaa, mutta täällä muiden huostassa eläneenä kielet on tarttuneet tyttöön niin hyvin, että puhuu englantia jo lähes omana äidinkielenään. Tytön äiti käy välillä bilettämässä n. 50 km päässä jättäen tyttärensä yksin ja naapureiden puheista päätellen myös itkemään. 

Eräänä aamuna tämä tyttö tuli seuraamaan kahvinkeittämistäni yleiselle keittiöalueelle ja aloimme jutustella kissoista ja polkupyöristä. Tyttö seurasi minua sokeasti asuntooni (voisin olla kuka tahansa), jossa tarjosin hänelle aamupalaksi leivän, jonka päällä oli margariinia. Kaivoin laukustani välipala mandariinini ja laitoin hänelle pieneen pulloon vettä juotavaksi. Tyttö hyökkäsi ruuan kimppuun heti ja söikin ruokansa samalla kuin itse valmistauduin koulupäivääni. Tyttö vakuutteli, että oli äidiltään saanut luvan tulla mukaani kouluun, vaikkei ollut äitiään tällävälin nähnytkään (ja tämä oli ensimäinen kerta kun oikeasti puhuimme). Tyttö, joka sattuu vielä olemaan kaimani, piti minua tiukasti kädestä kiinni kun seisoin asunnon portilla kun minun piti astua taksiin. Vilkuttelin tytölle, joka halusi mukaani, jonkun mukaan joka pitäisi hänestä huolta. 

Itkien tyttö jäi pihaan, joku hylkäsi hänet taas. 

Viimeksi eilen aamulla n. 7 jälkeen näin kun tyttö oli jälleen pihalla yksin pyöräilemässä kolmipyöräisellään. Hän vilkutteli parille skootterille, jotka olivat poistumassa pihasta. Palasin hetkeä myöhemmin huoneestani katsomaan kiehuvaa vettäni keittiölle, jolloin pihalla vaahtosi Australialainen pariskunta. Tyttö oli löytynyt aamuruuhkan keskeltä autotieltä omalla kolmipyöräisellään. Työntekijä kävi sanomassa asiasta tyttären äidille, joka sanoi: aha, ja käänsi kylkeään jatkaen uniaan. Australialaiset kertoivat Balilla lisääntyneen lasten kidnappauksien ja pedofilia tapausten ja mikäli tämä aussi nainen olisi päässyt kasvotusten tytön äidin kanssa, olisi tämä äiti saanut kuulla kunniansa ja varmasti enemmän. Tyttö jatkoi tyytyväisenä päiväänsä, ymmärtämättä mitään tapahtuneesta, jättäen kaikkiin syvän pelon siitä, mistä tyttö seuraavan kerran löydetään. 

Kirjoittelen tätä tekstiä keskellä yötä (3am), katsellen kuvaa tästä pienestä tytöstä. Kuunnellen samalla, kun viereisessä uima-altaassa tytön äiti polskii uusimman mies valloituksensa kanssa. 

Olemme yrittäneet löytää tietoa, järjestöjä ja apua tilanteeseen ja toivon mukaan asiat ovat nyt etenemässä tämän tytön parhaaksi. 

Nyt en vain voi tehdä muuta kuin olla tälle tytölle aidosti läsnä, se on ainoa mitä osaan ja voin tehdä. 

uusi koti, uudet kujeet

Ensimmäinen viikko Balilla on nyt vietetty ja luksusmaisista hotelliolosuhteista siirryimme pidempi aikaiseen asumukseemme. Asuntomme on Balin saaren eteläpuolella, Bukitin niemimaalla Jimbaranissa. Paikkavalintamme tälle alueelle tapahtui paikallisten ohjeistuksella, sillä toiveemme oli olla suhteellisen lähellä koulua ja rauhallisella alueella. Bali on tunnettu lähinnä Kutan ja Seminyakin alueista, niiden turistirysäpalveluiden ja hyvien surffaus mahdollisuuksien vuoksi. Paikkavalintamme on osoittunut erittäin hyväksi. Meille on muodostunut jo vakiopaikkoja, joissa saamme hyvää ruokaa, meitä tervehtiviä poikia, joiden mielestä kävelemme liian nopeasti sekä koiranpentu lemppareita, jotka opettelevat puolustamaan reviriään kummallisella ulvonnan ja haukunnan yhdistelmällä (muistuttaa Morriksen rasistisen-epäilevää käheää haukku-ulvontaa). 

Asuntomme sijaitsee aikalailla keskellä Jimbarania, korkealla kukkulalla ("rakennan minä majani -- tule, tule tyttö nuori.." -kiva, nyt se soi päässäni koko päivän). Lähialueelta löytyy pieniä marketteja ja warungeja, eli paikallisten ylläpitämiä pieniä ravintoloita. Mutta turisteille tarkoitetut isot, "hienot" ravintolat sijaitsevat Jimbaran beachin lähellä. Warungeista ostettu ruoka maksaa 1-2€ kun taas hienommissa ravintoloissa ruoka voi maksaa hurjat 3-4€, siis törkeän kallista! Viikossa tämä hintatietoisuus on tarttunut hyvin tehokkaasti. 

Kävimme perjantaina yhdessä opiskelijatapaamisessa Seminyakissa, jolloin näimme, ettei nämä turistirannat olisi lainkaan meitä varten. Ensinnäkin hintataso on huomattavan paljon korkeampi, ihmiset olivat töykeämpiä ja meno oli.. noh, ei meidän tyyliimme sopivaa (sinisenä vilkkuvat valot ja sienipäiset ihmiset ei ole ehkä mun juttu). Lisäksi vielä aallot muistuttivat enemmän jättiläiskalmaria, joka yrittää kahmaista ohikulkijat suuhunsa. Jimbaran beach vähän isompine laineineen sopii meille hyvin ja sieltä saa tosi hyvää pitsaa. 

Asuntomme on tälläinen isompi yhteisö, jossa on paljon pieniä huoneita, isompia huoneita ja villoja omilla uima-altailla varustettuina. Täällä asuu paljon vaihto-oppilaita, mutta myös muita pidempiaikaisia asujia Venäläisistä Australialaisiin ja täällä huokuu välittämisen tunnelma. Kaikki ovat ystävällisiä toisilleen ja jokaisesta pidetään huolta. Yksi tyttö kärsi vatsakivuista ja pian hänelle tuotiin paketillinen lääkkeitä ja kaikki kyselivät kuinka hän jakselee. Omat huoneemme ovat melko vaatimattomia, mutta siistejä. Katsotaan saisimmeko vaihdettua asuntomme kahden makuuhuoneen villaan, jossa olisi keittiö - helpottaisi kummasti aamulla vaivaavaa kahvihimoa. Balilainen kahvi kun on.. noh, sanotaanko että jauhoista ja maidosta joutuu maksamaan extraa. 

Tilasin oman huoneeni itselleni, mutta heti puolentunnin sisällä selvisi, että minulla on kämppis. Makoilin sängylläni kunnes yläpuoleltani kuului kauheaa meteliä. Ihan kuin naksutuskieltä puhuva afrikkalainen heimo olisi riidellyt yläpuolellani. Aloin tarkkailemaan tätä epäilyttävän näköistä kattoa, josta hahmotin kaksi liskoa heiluttelemassa uhkailevasti häntää toisilleen. Toinen lisko selvästi luovutti ja muutti Katriinan luokse asumaan. Naapurissa asuu myös Bruno, hauskan näköinen koira, joka puolustaa reviiriään yötämyöten, mitä luultavammin myös huvikseen. Myös parivaljakkomme kissanaiselle on täällä seuraa päivittäin lisääntyvistä kissanpennuista. 

Tänään päästään kokeilemaan skootterilla ajamista ja huomenna alkaakin koulu! 

Kuvassa rannalla bongaamani koira, joka luuli olevansa tiikeri.. 

Rauhaa ja rapupalleroita

Halo! (lausutaan Hahlo)

Muuttolintu on nyt laskeutunut Balin saarelle, Singaporen kautta loikaten. Lentäminen oli tälle tipulle vallan helppoa, sillä se hoitui kätevästi finnairin ja indonesian airlinesin siivillä, nautiskellen punaviiniä, sacher kakkua ja nuudelisalaattia.

Ensimmäisen viikon pesänä toimii Gran Jimbaran boutigue hotel & spa (sana boutigue on kyllä ehkä viimeinen sana, jolla hotellia kuvailisin). Heti saavuttuamme minut valtasi se sama tunne, joka Aasiassa minut usein tavoittaa - eriskummallinen rauha. Ympärilläni hälisee, tuoksut ovat uusia ja erilaisia, kaikkialla on hieman sotkuista ja sinnepäin olevaa, mutta sisälläni tirskahtaa ilo, kuin pienen lapsen naurun pyrähdys. Pienet yksityiskohdat joka puolella tekevät kaikesta kaunista, vaikka kaukaa katsottuna kaikki näyttää kaaokselta. Se on kumma tunne, mutta ehkä pääni sisäinen jatkuva hälinä rauhoittuu, kun ympäristöni menee vauhdikkaammin kuin minä. 

Ensimmäinen viikko meillä menee luokkatoverini kanssa puhtaasi lomaillessa. Koska olisi karmivaa mennä ruskeiden saksalaisvaihtarien rinnalle vitivalkoisena, olemme pyrkineet maksimoimaan väripigmenttiämme. Ah, se on tehnyt todella hyvää kaikkien vaihtojärjestelyiden jälkeen, kääntää kylkeä, lukea kirjaa ja makustella uutta maailmaa. 

Välillä olen tuntevinani, kuinka päähäni löytäisiin halolla: TIIA! sinä olet nyt siellä Balilla minne olet  monta vuotta jo halunnut!! Kunnes huomaan, että halko onkin altaan reunaa koristelevien puiden kukka. Paikalliset siivoilevat kukkia turhautuneina, näyttäen samalta kuin suomalaiset joiden piha täytyy syksyisin koivunlehdistä. Olen kyllä aina arvostanut syksyisiä koivunlehtikasoja (etenkin niiden sekaan juoksemista) mutta nämä balilaiset puiden kukat ovat niin kauniita, että niitä voisi ihailla vaikka ne olisivat holtittomasti levällään. Tosin, kukat ovat aiheuttaneet jo pieniä sydänkohtauksia, sillä eräs kukkamalli muistuttaa hälyttävästi niveljalkaista, jolla on kahdeksan koipea..

Päiviini on siis nyt kuulunut ihmettely, kukille kiljuminen, koirien bongaus (1 beagle havainto). Kyljen kääntely, itsensä vakuuttaminen siitä, että kyllä ihan oikeasti olet Balilla ja kyllä, sinä asut täällä aika pitkään. Korallikeppien keräily, rapupalleroiden kummastelu, syöminen. Mutta niinkuin myös ennen reissua jo toivoin, tuntuu jo nyt, että alan jälleen löytää niitä ajatuksia, jotka koulun ja arjen sylissä ovat unohtuneet. Sellainen positiivinen ajattelu (voitko Reetta uskoa!?) ja hetkessä eläminen kutittelee poskipäilleni hymyä ja huokauksia, silkasta ilosta olla tässä ja nyt. 

Ajatus tälle viikolle: "on parempi elää epätäydellisesti omaa elämää, kuin jäljitellä täydellisesti jonkun toisen elämää". 

Huijaten hyvästelty

Saavuttuani Barcelonasta hetkeksi takaisin Suomen maalle, olen tullut huijatuksi monta kertaa. Nämä huijaukset ovat kohdistuneet minuun törkeästi ihan omien läheisteni kautta. 

Siskoni kertoi oleilevansa Lammilla ekaluokkalaisen lapsen koulunaloitusjuhlissa, eikä täten voi tulla seurakseni sienimetsään. Isäni houkutteli minut kaupungille ja torille ihailemaan Anttilan talon taakse kiinnitettyjä valokuvia. Lopulta isälleni tuli kauhean pakottava tarve tarkistaa uuden auton oikean eturenkaan paine ABC:llä. Odotellessamme äitiäni, joka oli pian pääsemässä töistä, kävimme vielä katselemassa kodin terran pihalla olevia varasto-aitta mökkejä. Palatessamme autolle päin, oli erään katoksen vieressä seisomassa nainen pienen koiranpennun kanssa, kaivamassa laukustaan kylttiä: SAARISTOKAUPUNKI. Koiranpentu osoittautuikin beagleksi ja ihmettelin kaukaa, että ompas kummasti siskoni näköinen omistaja! Pian beagle alkoikin kiljua ja heiluttaa meille häntää ja osoittautuikin piku Marloksi. Törkeä huijaus tällainen. 

Lopulta minulle ilmoitettiin, että seuraavana päivänä voisimme mennä sieneen. Sieneen voisimme ottaa eväitä ja pitää pienet läksiäis juhlat minulle. Pakkailimme eväitä ja sienenkeräystarvikkeita ja läksimme vakiopaikkaamme (en kerro minne, koska sienipaikat ovat pyhäsalaisuus). Saldona olikin hirveä läjä kanttarelleja, mustatorvisieniä, lampaankääpiä, haapasieniä, kehnäsieniä ja orakkaita. Sitten pomppasimme takaisin autoon ja ajelimme hyvälle eväspaikalle. 

Sitten se taas alkoi.. "Tiia, menepäs katsomaan Marlon kanssa tuonne tuota puuta",

Huutelivat kauempaa: "käy katsomassa onko siellä pitkospuita!" 

"no käy katsomassa, mihin ne pitkospuut menee?"

Hädissään olevan beaglen kanssa loikin pitkospuilla ja saapuessani pienen lammen toiselle rannalle, näin kuinka grillikatokseen oli ilmestynyt lippuviiri. Beagle-pojan vetäessä hädissään takaisin omistajansa luokse, oli pöytä koristeltu ihanasti kynttilöillä, kesäisillä astioilla, tortilla herkuilla, pastasalaatilla, briittakakulla ja cavalla! 

Mutta tälläiset huijaukset onkin ihan parhautta ja mitä ihanimmassa seurassa!

viisumi tennistunteihin

Olen matkustellut verrattain paljon ja yleensä aina kaikki on sujunut vallan mallikkaasti. Kuitenkin törmäsin suunnittelun kukkaseen vuosi sitten Kreetalla, jossa kyseisen saaren lentokenttä määritteli sanan monimutkaisuus uudelleen. Nyt vaihtomatkaa suunnitellessa ja käytännön asioita hoidettaessa olen todennut jo kahden asian kilpailevan kovaa Kreetan lentokentän kanssa. EU:n vaatima mobility hakemus meille Freemover vaihtareille oli.. noh, operaatio. Mutta nyt ehdottomasti suurin kilpailija on viisumihakemus. 

Indonesialla on Helsingissä suurlähetystö, mutta kaksi eri nettisivua, indonesiaksi. Aina sivujen tekstiä ei voi edes kääntää englanniksi. Kun olet oppinut surffailemaan kahden sivun välillä, huomaat, että saat lisätietoa (suomeksi) Asia Exchange sivuston kautta. Kuitenkin moni asia on epäselvä, niin on parempi soittaa kolmen erivaihteen kautta indonesian lähetystöön. Ja koska vielä jäi jotain ymmärtämättä, sain asiantuntijan neuvoja - facebookissa.  

olotila nyt - Kuva Pinterestistä

Jotta asioista tulisi vielä vähän monimutkaisempia, astui kuvaan Ramadan. Se on siis uskonnollinen paasto, jolloin mitään ei tapahdu päiväaikaan. Eli lähtystö on tällöin kiinni. Noh, Ramadankin oli ja meni, mutta ongelmaksi muodostui Indonesian koulu. He eivät ole jostain syystä lähettäneet kenellekään virallisia hyväksymiskirjeitä, joten viisumihakemus lykkääntyi.

Lopulta kirjekin tuli ja sain oman viisumihakemukseni vireille ja Barcelonassa matkustellessani oli viisumini saapunut, jihuu! Nyt on siis kaikki viralliset asiat hoidossa, jotta viikon kuluttua voikin pompata lentokoneella Singaporen kautta kohti Denpasaria!! iik, jo vähän jänskättää!


Ohessa Google translatorin varsin kuvaava käännös viisumin hankkimiseen liittyvistä asioista. Oli teksti suomeksi, saksaksi, indonesiaksi tai viittomakielellä, näin selvältä sen hankkiminen on kokoajan tuntunut:

Terveisin Kari