Omituista onnellisuutta

Eläminen täällä todella erilaisessa kulttuurissa on hassua sillä päivittäin täällä tulee vastaan asioita, jotka olisi tarinan arvoisia, mistä voisi kertoa kaikille hauskoja kertomuksia. Miten kaikki on erilaista mutta olen jo niin tottunut kummallisuuksiin, etten muista niitä kun istun koneelle kirjoittamaan. Harkitsen kiinnittäväni jonain päivänä gopro:n päähäni, jotta voin kuvata mitä täällä oikeasti tapahtuu. Koska yhtäkkiä on normaalia, jos liikenne on pysähdyksissä, koska tiellä on kana. Tai että joka paikka on kyllästetty omituisilla hajusteilla. Yöllistä äänimaisemaa värittää vinkulelulta kuulostava sininen lisko. Tai skootterin päällä voi kuljettaa vaikka kuinka monta ihmistä tai esimerkiksi pientä siivousfirmaa. Tällaisia pieniä juttuja täällä näkee jatkuvasti.

Tänään kuitenkin matkalla acrojoogaan, en voinut muuta kuin nauraa koko matkan. Matka oli jotenkin hämmentävän outo. Pujottelin skootterillani sellaisella käytännöllisellä serpenttiinitiellä, jossa pääsisin kävellen varmaan nopeammin kuin skootterilla. Kuulin samalla, että läheiseltä isolta tieltä kuului tööttäilyjä ja sireenin ääntä. Tarkistin vielä, että mukanani on kansainvälinen ajokortti, jos tänään olisi se päivä kun poliisi tulee pyytämään minulta sakkoja esimerkiksi siitä, että renkaani on väärässä kohtaa tietä. Kun saavuin isommalle tielle jouduin skootteri letkaan. Matka taittui todella hitaasti ja siinä muita ohitellessani huomasin, että edessäni on leveä avolava-auto, jonka päällä on kahden kaistan levyinen leija. Leijaa piteli 8 nuorta poikaa, jotka kiljahtelivat, kuuntelivat musiikkia ja ohjailivat leijaa ja kuskia, jottei leija tarttuisi puihin tai lähtisi lentoon. Edellä ajoi varmaan kymmenen poikaa skoottereilla tööttäillen ja ohjaillen vastaantulevaa liikennettä. Minun mielestäni on vaan kertakaikkisen söpöä, että maailmassa on niin viattomia teinipoikia, jotka viettävät sunnuntai iltapäivää lennättäen leijaa. 

Päästyäni ohittamaan leijakulkueen ja taisteltuani parkkivalvojan huomiosta jouduin pujottelemaan kiirellä tieni kukkokorien läpi. Balilla on siis erikoisia pieniä koreja, joissa on kukko. Kun kävelet ohi saat kukkofanfaarin matkallesi, en tiedä onko tällä jokin pyhempikin tarkoitus, mutta se on hauskaa. Tosin kukkohäkit keskellä yötä aiheuttaa hiusten lähtöä.. 

Kipittelin kiireellä joogapaikalle, jossa oltiinkin jo aloittelemassa päivän harjoituksia. Kipittely nopeasti, voimakkaasti mereen viettävässä hiekassa on ihan oma urheilusuorituksensa.. Kun teimme harjoituksia, joku ryhmästämme huusi että katsokaa mereen. Merestä kohosi valtava möykky. Se nousi välillä pintaan, katosi pinnan alle ja lopulta perässä tuli valtava pyrstö. Valas. Valaalla oli myös kaveri, delfiini, joka loikki valaan rinnalla yhtä vilkkaan näköisesti kuin pieni mäyräkoira, joka yrittää pysyä pitkäaskeleisen miehen rinnalla. Taivaallinen näky. 

Viimeiseksi valas purskautti veden pintaan valtavan vesipatsaan ja jatkoi matkaansa sukeltaen syvälle. 

Nämä on niitä hetkiä, jotka muistan parhaina asioina matkoistani. Pienihetki on joskus paljon merkittävämpi kuin kallis maksettu elämys. 

ankerias ornamentti tuhatjalkaisia vastaan

Ehdinhän jo hehkuttaa teille sitä, että meillä on luentoja vain kahtenapäivänä viikosta? Noh, näiden lisäksi meillä on lähes viikottain jotain ekskursioita ja workshoppeja. Yksi kurssi johon osallistun, on Indonesian historia, kulttuuri ja tavat. Tähän kurssiin kuuluu monenlaisia workshoppeja, joista yhteen osallistuimme tänään. 

Balin suurinosa asukkaista on hinduja, eli saari on paljon vapaamielisempi kuin monet muut Indonesian saaret, joissa pääosa on muslimeja. Hindulaisuuteen kuuluu päivittäiset seremoniat, joissa Jumalalle osoitetaan kiitollisuutta pienillä lahjoilla "chanang". Näitä lahjoja annetaan kolmekertaa päivässä ja ne ovat yksinkertaisimmillaan pieni bambunlehdestä taiteltu laatikko, jossa on erilaisia kukkia, suitsuke, ehkä savuke tai keksi. Rukoukset suoritetaan aamuisin, sillä Jumala ei kuulemma kuuntele enää klo 12 jälkeen (senkin aamuvirkku). Yleensä perheen nainen herää aikaisemmin kuin mies (senkin laiskurit), tekemään aamupalaa ja suorittavat aamupäivän aikana tämän rituaalin. Näiden päivittäisten lahjojen lisäksi on suurempi Jumalalle annettu lahja "gebokan" tai toisinsanoen hedelmä lahja, on suurempi kiitos Jumalalle. Opettajamme kertoi, että nykyaikaisten ihmisten laiskistuessa, hedelmien sijaan on alettu käyttää mehuja ja limppareita. Opettaja myös totesi, että Jumala mahtaa olla ihmeissään ja miettii "milloin minä tuollaisenkin hedelmän olen luonut?". 

Tämänpäiväisessä workshopissa pääsimme tekemään perinteisiä ornamentteja kookospuunlehdistä. Toista näistä käytetään lähinnä vain koristeena, mutta toista voi käyttää myös päivittäisessä aamurukouksessa. Meille jaettiin nuoret kookospuun lehdet, jotka oli leikattu meille jo valmiiksi, jotta pääsimme suoraan asiaan. Voin jo tähän väliin todeta, koska en pääse neulomaan tänä syksynä, saattaa minulta löytyä muutamia ornamentteja jokapuolelta, oli nimittäin sen verran koukuttavaa puuhaa. Taittelu oli hauskaa ja mikäli jatkossakin nämä workshopit on tällaisia niin nämä ylimääräiset koulussa vietetyt tunnit ei haittaa kovinkaan paljoa. Laitankin tähän loppuun kuvatulvan luomuksistamme, joista kalanruoto pääsi koristamaan vessanoveani ja ns. iilimato roikkuu ulko-ovessani, olkoon se vaikka rukous siitä, että jatkossa huoneeni säästyy näiltä kymmenen senttimetrin mittaisilta tuhatjalkaisilta!

om shanti shanti shanti om

bahasa indonesiaa

Lähtiessäni tänne reissuun sain toivomuslistan blogipostauksista (tosin olen Jonna varmaan unohtanut jo osan, niin saa muistutella ja muutkin saa esittää toiveita). Mutta yksi toivomus liittyi indonesian kielenopiskeluun ja siihen miltä tämä kieli oikeastaan kuulostaa. Itselläni ei ollut harmainta aavistusta miltä bahasa indonesia kuulostaa, mutta nyt on ja olen jopa oppinut puhumaan sitä! no, ainakin vähän. 

Paremman opiskelupöydän puuttuessa tämäkin ehkä kelpaa

Indonesiassa puhutaan bahasa indonesiaa, vaikkakin jokaisella saarella on lisäksi oma murteensa tai jopa ihan oma kielenstä. Bahasan kieliopinnot kuuluvat kaikille opiskelijoille pakollisena kurssina ja luentoja meillä on jopa kaksi kertaa viikossa, eli niitä ehtii kertyä syksyn mittaan melko paljon muihin kursseihin verrattuna. Minua opettaa kaksi eri opettajaa, joista toinen luulee, että minun tulee osata bahasa indonesiaa tämän syksyn jälkeen saman verran kuin natiivit ja toisen mielestä on tärkeää, että opin tilaamaan ystävällisesti olutta ja osaan kertoa, että tulin Balille lentokoneella enkä kävellen.

Suurinosa meidän opiskelija joukosta on saksalaisia ja heidän ilmeet ensimmäisen tunnin jälkeen muistuttivat lähinnä peuraa ajovaloissa, mutta meitä suomalaisia lähinnä nauratti. Indonesiaa äännetään hyvin samaan tapaan kuin suomea ja todella monet sanat tarkoittavat jotain suomeksi, yleensä vielä niin että niiden sanominen jotenkin huvittaa.

Voisin toki antaa kieliopillisen pläjäyksen ja sanojen tulvan teillekin, mutta ehkä kirjoitan enemmän yleisesti ja sitten jotain lemppari sanoja joihin olen törmännyt. Mutta indonesia on helppo kieli, äärimäisen helppo, sillä tässä kielessä ei ole imperefktiä, preesensiä eikä futuuria. Ei illatiiveja, allatiiveja, tiivitaaveja, pelkkiä sanoja peräkkäin ja loput hoidetaan tulkitsemalla. 

Esimeksiksi minun nimeni on:

Nama saya Tiia, (suorakäännös: nimi minä Tiia)

tai, minä Asun Jimbaranin alueella ja opiskelen udayana yliopistossa:

Saya tinggal di Jimbaran (suorakäännös: minä asua Jimbaran)

Saya mahasiswa di universitas Udayana (suorakäännös: minä opiskelija Udayana yliopisto)

Siis tässä on ihan riittävän luolamieskieli minulle! Rakastan kielien kuuntelemista ja ne ovat kiehtovia, mutta päätäni ei ole tarkoitettu monimutkaisten ruotsinkielen poikkeuksen poikkeuksien opetteluun. Tälläinen kieli mihin loppuun voisi todeta ugh! ja tehdä maskuliinisia lihaksenpullistuksia, kuulostaa juuri minulle sopivalta. 

Sanastoa toki meille tulee todella paljon, mutta suomenkieli auttaa tässäkin valtavasti. Lemppareitani ovat ehdottomasti seuraavat sanat:

Mahasiswa (lausutaan mahasisua) = opiskelija

rumah = koti

bercelanchar = surffata

silakan = olehyvä 

dilihat-lihat = katsele vain

lima puluh ribu = 50 000

Eli päässäni pyörii hyviä muistisääntöjä siitä, että koti on aina ruma, opiskelijalla täytyy olla vatsa täynnä sisua, surffatessa laskeutuisin todennäköisesti takamukselleni, ollessani kohtelias ajattelen silakoita ja tillilihaa kun katselen jotain. noh.. limainen pulun ripuli nyt vaan naurattaa niin paljon, että tuon summan muistaa kyllä helposti. 

Ystäväni kysyi paikalliselta joskus, että miten he tietävät puhuuko joku menneestä, tästä hetkestä vai tulevasta ja tähän balilainen vastasi mystisesti viekas hymyhuulillaan: "we just get the feeling"

Siis kuvan mukainen luovahulluus on tarpeen myös indonesiaa opiskellessa

Putu - kaksi kakkaa

Balilla on kohta vierähtänyt jo kaksi viikkoa. Yleensä näin parin viikon jälkeen olen lähtenyt kotiin, mutta nyt todella ihmeellisesti olenkin jäämässä ja tuntuu ettei mikään ole vielä alkanutkaan. Etenkin tähän jälkimäiseen viikkoon on kuulunut ihan hirveästi kaikenlaista. Meillä alkoi koulu, olemme reissailleet useita kymmeniä kilometrejä taksilla, kokeillut skootterilla ajamista, tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja olen tuntenut tunnetta, että asun leirintäalueella. Jokaisesta päivästä voisi kertoa erikseen oman tarinansa, koska jokainen päivä on kuin seikkailu. Yritän parhaani kirjoittaa kokemuksiani ja tuntojani tännekin, täällä vain kummasti vaivaa sellainen ilmiö, että kun tietokoneen ottaa esille tapahtuu seuraavaa: uu! menempäs uima-altaaseen! tai joku tulee juttelemaan sinulle ja huomaat kuluttaneesi tietokoneen akun tyhjäksi tekemättä mitään hyödyllistä. Lopulta joku tulee tarjoamaan mahdollisuutta lähteä seuraamaan paikallisen skeittiparkin rakentamista ja grillaamista paikallisten kanssa. Balivelvollisuudet siis vievät mukanaan...

Moni on kysellyt minulta koulusta ja nyt ensimmäisen kouluviikon jälkeen minulla on jopa jotain kerrottavaa (koulunhan siis piti olla se pääasia miksi tänne tulin, hehheh). Kouluni on siis Udayana yliopisto, jolla on useita kampuksia Balilla. Näistä kahdessa meillä on opetusta tai ekskursioita. Suurinosa luennoista järjestetään tässä asuntomme lähellä. Toisella kampuksella, pääkaupungissa Denpasarissa, käymme vain jos lähdemme jonnekkin retkille tai esim torille ostamaan perinteistä tanssiasua. 

Ensimmäisinä päivinä meillä oli perehdytystä koulunkäyntiin ja elämään balilla. Ensimäisen päivän tapahtumia väritti kurkkukipu ja kokovartalo särky, sekä näistä aiheutunut denguekuume pelko. Toisenapäivänä aamu alkoi piristävällä lääkärin pitämällä luennolla trooppisista sairauksista, jonka jälkeen oli ostettava melko paljon hyttysmyrkkyjä ja käsipyyhkeitä. Seuraavia päiviä onkin sitten rikastuttanut ilmiö nimeltään Bali belly - voinet arvata mitä se tarkoittaa. Mutta nyt alan olla jo voiton puolella ja voin syödä muutakin kuin ranskalaisia ja sitruunamehua.

Koska vatsantoimintaan liittyvät blogipostaukset eivät ole ehkä ihaninta luettavaa jatkan aiheesta koulu. Koulumme kestää siis yhteensä 16 viikkoa ja siksi näiden orientaatiopäivien päätteeksi opettajat halusivat pitää loppuviikonkin koulua. Ensi viikosta alkaen alkaa päivärutiinit normaalimmin. Ja nyt voin todeta, että kyllä se elämä tulee täällä olemaan rankkaa! Koulua minulla on maanantaisin ja tiistaisin - molempina päivinä hurjat 4,5 tuntia, eli yhteensä 9 tuntia viikossa. Näiden tuntien lisäksi meillä saattaa joskus olla VAPAAEHTOISIA ekskursioita, joka voi esimerkiksi tarkoittaa Balilaiseen hautajaisseremoniaan osallistumista tai bambunlehtien taittelua ornamenteiksi. (terveisiä vaan sinne Savonian klo 8-18 päiville!)

Omia kurssejani ovat Bahasa Indonesian kieli, turismi, kansainväliset suhteet ja kommunikaatio sekä kansainvälinen liike-elämä. Kuulostaa tylsälle, mutta et voi uskoa miten hauskaa siellä on ollut! (lukuunottamatta erästä indonesian kielen tuntia, jonka opettaja on takuulla viettänyt entisen elämänsä natsi saksassa). Suurin osa opettajista on maailman sympaattisimpia olentoja! Opettajat ovat pieniä, ruskeita, viiksekkäitä miehiä, joista yksikin vitsaili nimensä tarkoittavan kahta kakkaa. Lisäksi yhdellä kielitunnilla laulettiin indonesiaksi ja erään kurssin arvosana on kuulemma vain plussaa, niinkuin hieronta with happy ending. Suomalaisittain aloimme stressaamaan eräästä ryhmätehtävästä, jolloin opettaja sanoi meile: hei! olette Balilla, menkää rannalle ja pitäkää hauskaa (ei ollenkaan niin kakka opettaja, vaikka nimi kertookin toista).

Joten, ehkä tämä huippu hauska ja antoista opiskelu korvaa ne kauhean raskaat tunnit, joita tämä opiskelu meiltä vaatii. Eli aikani riittää hyvin kissanpentujen ja lasten pelastamiseen.

viisumi tennistunteihin

Olen matkustellut verrattain paljon ja yleensä aina kaikki on sujunut vallan mallikkaasti. Kuitenkin törmäsin suunnittelun kukkaseen vuosi sitten Kreetalla, jossa kyseisen saaren lentokenttä määritteli sanan monimutkaisuus uudelleen. Nyt vaihtomatkaa suunnitellessa ja käytännön asioita hoidettaessa olen todennut jo kahden asian kilpailevan kovaa Kreetan lentokentän kanssa. EU:n vaatima mobility hakemus meille Freemover vaihtareille oli.. noh, operaatio. Mutta nyt ehdottomasti suurin kilpailija on viisumihakemus. 

Indonesialla on Helsingissä suurlähetystö, mutta kaksi eri nettisivua, indonesiaksi. Aina sivujen tekstiä ei voi edes kääntää englanniksi. Kun olet oppinut surffailemaan kahden sivun välillä, huomaat, että saat lisätietoa (suomeksi) Asia Exchange sivuston kautta. Kuitenkin moni asia on epäselvä, niin on parempi soittaa kolmen erivaihteen kautta indonesian lähetystöön. Ja koska vielä jäi jotain ymmärtämättä, sain asiantuntijan neuvoja - facebookissa.  

olotila nyt - Kuva Pinterestistä

Jotta asioista tulisi vielä vähän monimutkaisempia, astui kuvaan Ramadan. Se on siis uskonnollinen paasto, jolloin mitään ei tapahdu päiväaikaan. Eli lähtystö on tällöin kiinni. Noh, Ramadankin oli ja meni, mutta ongelmaksi muodostui Indonesian koulu. He eivät ole jostain syystä lähettäneet kenellekään virallisia hyväksymiskirjeitä, joten viisumihakemus lykkääntyi.

Lopulta kirjekin tuli ja sain oman viisumihakemukseni vireille ja Barcelonassa matkustellessani oli viisumini saapunut, jihuu! Nyt on siis kaikki viralliset asiat hoidossa, jotta viikon kuluttua voikin pompata lentokoneella Singaporen kautta kohti Denpasaria!! iik, jo vähän jänskättää!


Ohessa Google translatorin varsin kuvaava käännös viisumin hankkimiseen liittyvistä asioista. Oli teksti suomeksi, saksaksi, indonesiaksi tai viittomakielellä, näin selvältä sen hankkiminen on kokoajan tuntunut:

Terveisin Kari

Muuttolintu esittäytyy

Löysin puhelimeni muistiinpanoista lauseen, jonka olin kirjoittanut kauan aikaa sitten

"Miksi linnut eivät jää etelään?"

En lainkaan muista, mikä tilanne tähän ajatukseen on johtanut, mutta yhä ihmettelen samaa. Lempinimeni on pitkään ollut tipu ja ehkä siksi samaistun lintuihin tässä asiassa, mutta Suomi on aivan liian kylmä paikka viettää aikaa talvisin (ja näköjään myös nyt kuluvana kesänä). Tiedän, että omat siipeni avautuvat ammolleen, kun lentokone rullaa allani ja tiedän, että pääsen paikkaan, jota en vielä tunne. Lentäessäni ihastelen miten ihania peltoja, järviä, vuoria löytyisikään laskeutumispaikoiksi. Nyt tuleva laskeutumispaikkani sijaitsee kauempana kuin olen koskaan täältä pohjolasta lähtenyt, Indonesiasta, Balilla. 

Tiesin kouluun päästessäni, että osan opinnoistani haluan suorittaa ulkomailla ja nyt kahden vuoden jälkeen tämä tuli ajankohtaiseksi. Ensimäiset suunnitelmani olivat opiskella Etelä-Euroopassa, mutta opinto-ohjaajan mainitessa sivulauseessa, että opiskeluvaihdon voi suorittaa myös muualla maailmassa, alkoi sydämeni sykkiä lujempaa. Ratkaisuuni saattoi kevyesti, siis ihan himpunverran vain, vaikuttaa pienen pieni Javier Bardem ihastus (eat, pray, love), jonka myötä Bali vaikutti heti hyvältä idealta. Mutta, milloin Bali olisikaan huono ajatus? 

Laitoin hakupaperit Asia Exchange vaihto-ohjelman kautta eteenpäin ja viikon kuluttua sähköpostiini ilmestyikin hyväksyvä päätös Udayana yliopistosta. Olisi ihana heittää vain rinkka selkään ja lepattaa kohti kaukomaita, mutta ei tämä lähteminen ihan niin helppoa ollutkaan. 

(karvaiset kädet eivät kuulu minulle eikä Javierille, ne löytyivät pinterestistä)

Pitää etsiä vuokralaiset omaan asuntoon, etsiä hierontapöydälle hyvä koti vaihdon ajaksi, pyyhkiä asiakkaiden kyyneleet heidän kuullessaan, että poistun maisemista puoleksi vuodeksi. 

Pitää rokottaa (lue: maksaa) itsensä kipeäksi. 

Pitää ilmoittaa maistraattiin, postiin, vakuutusyhtiöön, kelaan, sedille ja tädeille, että asun muualla. 

Pitää ostaa lennot, hankkia viisumi, ottaa itsestään rumia passikuvia kansainväliseen ajokorttiin. 

Pitää tyhjentää oma asunto ja kysyä itseltään, mihin tarvitset neljää laatikollista lankoja, aika monta kynttiläkippoa ja tonneittain paperinarua - kuulostaa ihan joltain hämäräperäiseltä rituaali tarpeistolta. 

To do -lista tuntui loputtomalta, mutta tällähetkellä asiat alkavat olla jo niin mallillaan, että ehdin jopa aloittamaan tämän blogin ennen kuin olen indonesian ilmatilassa laskeutumassa lentokentälle! 

Ja kaiken tämän ja muun (minkä olen jo unohtanut tehneeni) keskellä pitäisi vielä muistaa vielä asennoitua muuttamaan lämpimään, palmun alle kirjoittelemaan, opiskelemaan, käymään sukelluskurssia ja tutkimaan ihan uutta maailmaa. 

Poiketen muista muuttolinnuista, joita seurataan nilkkaan kiinnitetyillä GPS -paikantimilla, voitte seurailla matkaani, kuulumisiani, vinkkejäni, ajatuksiani täällä Muuttolinnun lokikirjassa! 

Tervetuloa mukaan!