keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Eläimellistä menoa

Kouluviikkoni oli tällä viikolla lyhyt, kaksi päiväinen. Eli näin keskiviikkona saan nauttia vapaapäivästä ja aloitin sen melko erikoisissa merkeissä. Sillä söin aamupalani jonkin tasoisessa eläintarhassa.  Seuraani liittyi ensin Luwakin pentu nimeltään Uci, sitten tuli pieni kissanpentu ja lopulta pieni pörröinen koiranpentu, jotka aloittivat hirveät paini leikit ruokapöydällä. Luwak on siis sivettikissa, jonka ulosteesta tehdään kahvia, siis juuri sitä kuuluisaa kissankakka kahvia (vaikka luwak ei siis oikeasti ole kissaeläin). Luwak parka joutui kestämään sitä, että kissa ja koira kokivat sen hännän parhaaksi leluksi maailmassa ja sen perässä oli pakko juosta ja sitä piti pyydystää. Minua tosin alkoi vähän epäilyttämään, sillä tämän Ucin omistajalla on kuulemma myös Boa ja tarantellla, toivottavasti ne kuitenkin pysyvät pois aamupala pöydästäni. 











 Kissan ilme kuvastaa omaakin ihmetystäni tältä aamulta.. 


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Pelastustehtävissä

Olen aina ollut sellainen maailmanpelastaja tyyppi - tahdon pelastaa koko maapallon kerralla, mutta yritän parhaani opetella sitä yksi asia kerrallaan -tekniikkaa. Täällä pallon toisella puolella kun seurailee elämän menoa ja meininkejä, tulee väkisinkin kiitollinen olo asioista mitä minulla on ja miten hyvin asiat meillä Suomessa on. Täällä Suomen ja Euroopan uutiset tuntuvat välillä jopa huvittavilta, esim. liian maskuliiniset liikennemerkit.. täällä Balilla liikennemerkkien ukkelit näyttävät ihan Pohjois-Amerikassa liikkuvalta Isojalta. Tosin ehkä juuri siksi ihmiset ylittävät kadun missä sattuu, eikä jalkakäytävällä (mikäli täällä jossain sellainenkin on). 


Kuitenkin täällä Balilla olen tullut törmänneeksi moniin asioihin, jolloin sisäinen maailmanpelastaja Tiiani heiluttaa holtittomasti käsiään ja violetin värinen viittani heilahtaa sännätessäni apuun. Olimme tutustumassa perinteiseen Balilaiseen kotiin, jossa meille esiteltiin hienoja soittimia, arkkitehtuuria (minkä luulisi kiinnostavan sisustusarkkitehti opiskelijaa) ja kotitemppeliä, mutta ei.. olin äärimäisen huolissani kalkkunasta. Enkä vähään aikaan ole nähnyt mitään niin surkeaa kuin pienessä häkissä pakaraistunnassa istuva mopsi, joka häpesi koska kakkasi omaan häkkiinsä.

Aiemmassa postauksessa kerroinkin pienestä kaimastani, joka on herättänyt huolta kaikissa paikan asukkaissa. Hänen suhteensa ollaan ehkä menty jo hieman eteenpäinkin, olen jopa saanut kätellä hänen ihanaa Panda leluaan ja hänen lempipuuhaansa seurassani on katsoa videoita Morriksesta ja Marlosta. Kovin kiinnostunut hän on myös ihanasta kummitytöstäni Aadasta, Aadalla on kuulemma tosi kivoja leluja. 


Joku, joka on seurannut reissuani myös instagrammissa ja facebookissa, on nähnyt minun joutuneen myös patjaksi. Täällä yhteisössämme on ihan kiitettävä määrä kissoja ja ensimäisen viikon aikana pihaan ilmestyi yksi aika rassukka tapaus - Benjamin. Benjaminilla oli ongelmaa silmissä ja korvissa ja rassukka oli aina pulassa huonojen aistiensa takia. Välillä sen päälle astuttiin, eikä sen nukkumapaikatkaan olleet mitään turvallisimpia, esim. skootterin alla. Benjamin oli kerran myös luonani yötä, koska suunnitelmani oli viedä se seuraavana aamuna eläinlääkäriin. Benjamin nukahti vain kädelleni ja mielellään niin että kuuli sydämensykkeen. Benjamin oli varmaan vasta n. 5 viikkoinen, ei siis edes luovutusikäinen. Yöllä se sitten heräsi ja alkoi möyryämään ja pureskelemaan minua, joten se ulkoistettiin. Eläinlääkäriin ei päästykään ihan niin helposti (sain kylläkin kisulle silmätippoja), joten se venyi ja parin päivän päästä Benjaminia ei enää näkynyt. Nyt se on ollut kateissa jo toista viikkoa, luultavasti se on päässyt kissataivaaseen..


Noh, siis kaikki nämä yritykseni pelastaa eläimiä tai lapsia on menneet vähän niin ja näin.
Kunnes, tänään!!! Pääsin kokeilemaan jotain aika ainutlaatuista, sillä pelastin kilpikonnan! Kuta beachilla toimii Bali sea turtle Society, joka pelastaa tältä kamalalta turistirannalta kilpikonnien pesiä, majoittaa pesityt munat valtavan kilpikonnapatsaan sisällä ja niiden kuoriuduttua tarvitaan vapaaehtoisia vapauttamaan näitä kilppareita takaisin mereen. 



Saimme jokainen (meitä oli noin 200 ihmistä) oman kilpikonnan, sille sai antaa nimen ja sitten kilppari piti kuljettaa turvallisesti merenrantaan. Surffarit sai häädön merestä, laskimme yhdessä kolmeen ja kilppareiden kilpajuoksu mereen alkoi. Oma kilpparini sai nimen Ketut (Balilainen nimi, joka tarkoittaa perheen neljättä lasta.. tai sitten jos lapsia on yli kaksisataa, se tarkoittaa että se on joku neljällä jaollisista lapsista). Ketut hävisi himpun verran Katriinan kilpikonnalle, mutta toivotaan että kummallekin käy meressä hyvin. Teimme siis parhaamme myös kilpikonnien kanssa, sydämet syrjällämme nyt toivomme että edes yksi näistä kilppareista olisi se yksi tuhannesta, joka säilyy hengissä. Näitä upeita otuksia kun uhkaa muut merenelävät, mutta myös ihmiset, jotka roskaavat meriä, jolloin pikkuiset tukehtuvat  muoviin ja muuhun roskaan. Tällä viikolla yksi kilpikonna pelastettiin kuolemalta, sillä joku löysi sen sieraimesta pillin..

Ole itse se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä.







 Turvallista matkaa Ketut! 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Uluwatu

Päätimme tehdä lauantain kunniaksi jotain erillaista ja lähdimme vakiintuneella porukallamme Uluwatun temppeliin. Uluwatun on mainittu olevan yksi Balin kauneimmista paikoista. Matkamme meinasi alkaa huonosti, sillä taksikuski selitti meille tohkeissaan kuinka hänen olisi jäätävä odottamaan meitä temppelille (mittari käynnissä), sillä alueelta olisi kuulemma mahdoton saada taksia takaisin. Kun emme suostuneet tähän ehdotukseen, varasti hän meiltä huomaamattamme 50000 rupiaa, eli lähes saman verran kuin yhden suunnan taksimatka olisi maksanut. 


Lisäksi varauduimme liiankin hyvin paikalla olevia apinoita vastaan, laittamalla lukon Miikan repun vetoketjuun, koska apinat osaavat avata vetoketjuja. Noh, toimi niinkuin Tiia ja laita oma reppusi Miikan repun sisään ja unohda varmasti lukon avaimet lompakkoosi ja naksauta lukko kiinni (voin Reetta kuulla naurusi tänne asti). Hetken pähkäilyn jälkeen sain survottua käteni pienestä vetoketjun raosta ja sain lompakkoni muilutettua ulos repusta. Tämän hektisen alun jälkeen meinasi vielä iskeä ahdistus ihmispaljoudesta. Kiinalainen, jolla on selfiekeppi, vastaa hengenvaarallista asetta - etenkin jos kiinalaisia on vähintään seitsemän bussilastillista. Tämän uuden urheilulajin jälkeen, jossa pujottelet heiluvien selfiekeppien välissä, samalla kun kiinalaiset pomppivat saadakseen hauskoja poseerauksia ja varoen samalla apinoita joilla on rabies, oli taivaallista pysähtyä ja nähdä Uluwatun maisemat. (Tämä urheilulaji tosin sopisi täydellisesti erääseen hämmentävään aasialaiseen kisailuohjelmaan, jota näytettiin televisiossa)


Ensimmäistä kertaa Balilla luonnonkauneus sai sielun sykähtämään ja tuntui, että kaikki ylimääräiset äänet hiljenivät ympärillä. Kaukana alhaalla näkyvät valtavat aallot pauhasivat ja suihkivat ilmaan kristallimaista vesihöyryä. Olisi voinut vain istua ja hengittää puhdasta ilmaa. Katsoa pysähtynyttä maisemaa, joka tuntui olevan enemmän elossa, kuin kukaan ihminen oman kameransa takana. Välillä oli itsekin laskettava kamera alas, vain olla tässä ja nyt - tosin kokoajan tietoisena siitä, missä lähin apina on.



Tässä kuvatodiste apinoiden raakuudesta. Osa niistä pysyi kyllä ihan kaukana ihmisistä, mutta eräs yksilö jäi silmiemme edessä kiinni seuraavista rikoksista noin parin minuutin sisällä: varasta kenkä lapsen jalasta, ryöstä miehen taskusta kaikki tavarat, vie takaapäin kiinalaisen vanhan tädin silmälasit, aiheuta uhkailemalla arabien ketjureaktio kaatuminen portaissa ja näytä nauttivan tästä aiheuttamastasi kaaoksesta. Mutta kieltämättä viiksekkäät apinat hoitamassa parisuhdettaan olivat melko hellyyttäviä.




keskiviikko 9. syyskuuta 2015

ankerias ornamentti tuhatjalkaisia vastaan

Ehdinhän jo hehkuttaa teille sitä, että meillä on luentoja vain kahtenapäivänä viikosta? Noh, näiden lisäksi meillä on lähes viikottain jotain ekskursioita ja workshoppeja. Yksi kurssi johon osallistun, on Indonesian historia, kulttuuri ja tavat. Tähän kurssiin kuuluu monenlaisia workshoppeja, joista yhteen osallistuimme tänään. 

Balin suurinosa asukkaista on hinduja, eli saari on paljon vapaamielisempi kuin monet muut Indonesian saaret, joissa pääosa on muslimeja. Hindulaisuuteen kuuluu päivittäiset seremoniat, joissa Jumalalle osoitetaan kiitollisuutta pienillä lahjoilla "chanang". Näitä lahjoja annetaan kolmekertaa päivässä ja ne ovat yksinkertaisimmillaan pieni bambunlehdestä taiteltu laatikko, jossa on erilaisia kukkia, suitsuke, ehkä savuke tai keksi. Rukoukset suoritetaan aamuisin, sillä Jumala ei kuulemma kuuntele enää klo 12 jälkeen (senkin aamuvirkku). Yleensä perheen nainen herää aikaisemmin kuin mies (senkin laiskurit), tekemään aamupalaa ja suorittavat aamupäivän aikana tämän rituaalin. Näiden päivittäisten lahjojen lisäksi on suurempi Jumalalle annettu lahja "gebokan" tai toisinsanoen hedelmä lahja, on suurempi kiitos Jumalalle. Opettajamme kertoi, että nykyaikaisten ihmisten laiskistuessa, hedelmien sijaan on alettu käyttää mehuja ja limppareita. Opettaja myös totesi, että Jumala mahtaa olla ihmeissään ja miettii "milloin minä tuollaisenkin hedelmän olen luonut?". 

Tämänpäiväisessä workshopissa pääsimme tekemään perinteisiä ornamentteja kookospuunlehdistä. Toista näistä käytetään lähinnä vain koristeena, mutta toista voi käyttää myös päivittäisessä aamurukouksessa. Meille jaettiin nuoret kookospuun lehdet, jotka oli leikattu meille jo valmiiksi, jotta pääsimme suoraan asiaan. Voin jo tähän väliin todeta, koska en pääse neulomaan tänä syksynä, saattaa minulta löytyä muutamia ornamentteja jokapuolelta, oli nimittäin sen verran koukuttavaa puuhaa. Taittelu oli hauskaa ja mikäli jatkossakin nämä workshopit on tällaisia niin nämä ylimääräiset koulussa vietetyt tunnit ei haittaa kovinkaan paljoa. Laitankin tähän loppuun kuvatulvan luomuksistamme, joista kalanruoto pääsi koristamaan vessanoveani ja ns. iilimato roikkuu ulko-ovessani, olkoon se vaikka rukous siitä, että jatkossa huoneeni säästyy näiltä kymmenen senttimetrin mittaisilta tuhatjalkaisilta!

om shanti shanti shanti om










tiistai 8. syyskuuta 2015

bahasa indonesiaa

Lähtiessäni tänne reissuun sain toivomuslistan blogipostauksista (tosin olen Jonna varmaan unohtanut jo osan, niin saa muistutella ja muutkin saa esittää toiveita). Mutta yksi toivomus liittyi indonesian kielenopiskeluun ja siihen miltä tämä kieli oikeastaan kuulostaa. Itselläni ei ollut harmainta aavistusta miltä bahasa indonesia kuulostaa, mutta nyt on ja olen jopa oppinut puhumaan sitä! no, ainakin vähän. 

Paremman opiskelupöydän puuttuessa tämäkin ehkä kelpaa
Indonesiassa puhutaan bahasa indonesiaa, vaikkakin jokaisella saarella on lisäksi oma murteensa tai jopa ihan oma kielenstä. Bahasan kieliopinnot kuuluvat kaikille opiskelijoille pakollisena kurssina ja luentoja meillä on jopa kaksi kertaa viikossa, eli niitä ehtii kertyä syksyn mittaan melko paljon muihin kursseihin verrattuna. Minua opettaa kaksi eri opettajaa, joista toinen luulee, että minun tulee osata bahasa indonesiaa tämän syksyn jälkeen saman verran kuin natiivit ja toisen mielestä on tärkeää, että opin tilaamaan ystävällisesti olutta ja osaan kertoa, että tulin Balille lentokoneella enkä kävellen.

Suurinosa meidän opiskelija joukosta on saksalaisia ja heidän ilmeet ensimmäisen tunnin jälkeen muistuttivat lähinnä peuraa ajovaloissa, mutta meitä suomalaisia lähinnä nauratti. Indonesiaa äännetään hyvin samaan tapaan kuin suomea ja todella monet sanat tarkoittavat jotain suomeksi, yleensä vielä niin että niiden sanominen jotenkin huvittaa.


Voisin toki antaa kieliopillisen pläjäyksen ja sanojen tulvan teillekin, mutta ehkä kirjoitan enemmän yleisesti ja sitten jotain lemppari sanoja joihin olen törmännyt. Mutta indonesia on helppo kieli, äärimäisen helppo, sillä tässä kielessä ei ole imperefktiä, preesensiä eikä futuuria. Ei illatiiveja, allatiiveja, tiivitaaveja, pelkkiä sanoja peräkkäin ja loput hoidetaan tulkitsemalla. 

Esimeksiksi minun nimeni on:
Nama saya Tiia, (suorakäännös: nimi minä Tiia)

tai, minä Asun Jimbaranin alueella ja opiskelen udayana yliopistossa:
Saya tinggal di Jimbaran (suorakäännös: minä asua Jimbaran)
Saya mahasiswa di universitas Udayana (suorakäännös: minä opiskelija Udayana yliopisto)

Siis tässä on ihan riittävän luolamieskieli minulle! Rakastan kielien kuuntelemista ja ne ovat kiehtovia, mutta päätäni ei ole tarkoitettu monimutkaisten ruotsinkielen poikkeuksen poikkeuksien opetteluun. Tälläinen kieli mihin loppuun voisi todeta ugh! ja tehdä maskuliinisia lihaksenpullistuksia, kuulostaa juuri minulle sopivalta. 

Sanastoa toki meille tulee todella paljon, mutta suomenkieli auttaa tässäkin valtavasti. Lemppareitani ovat ehdottomasti seuraavat sanat:

Mahasiswa (lausutaan mahasisua) = opiskelija
rumah = koti
bercelanchar = surffata
silakan = olehyvä 
dilihat-lihat = katsele vain
lima puluh ribu = 50 000

Eli päässäni pyörii hyviä muistisääntöjä siitä, että koti on aina ruma, opiskelijalla täytyy olla vatsa täynnä sisua, surffatessa laskeutuisin todennäköisesti takamukselleni, ollessani kohtelias ajattelen silakoita ja tillilihaa kun katselen jotain. noh.. limainen pulun ripuli nyt vaan naurattaa niin paljon, että tuon summan muistaa kyllä helposti. 

Ystäväni kysyi paikalliselta joskus, että miten he tietävät puhuuko joku menneestä, tästä hetkestä vai tulevasta ja tähän balilainen vastasi mystisesti viekas hymyhuulillaan: "we just get the feeling"

Siis kuvan mukainen luovahulluus on tarpeen myös indonesiaa opiskellessa



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Putu - kaksi kakkaa

Balilla on kohta vierähtänyt jo kaksi viikkoa. Yleensä näin parin viikon jälkeen olen lähtenyt kotiin, mutta nyt todella ihmeellisesti olenkin jäämässä ja tuntuu ettei mikään ole vielä alkanutkaan. Etenkin tähän jälkimäiseen viikkoon on kuulunut ihan hirveästi kaikenlaista. Meillä alkoi koulu, olemme reissailleet useita kymmeniä kilometrejä taksilla, kokeillut skootterilla ajamista, tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja olen tuntenut tunnetta, että asun leirintäalueella. Jokaisesta päivästä voisi kertoa erikseen oman tarinansa, koska jokainen päivä on kuin seikkailu. Yritän parhaani kirjoittaa kokemuksiani ja tuntojani tännekin, täällä vain kummasti vaivaa sellainen ilmiö, että kun tietokoneen ottaa esille tapahtuu seuraavaa: uu! menempäs uima-altaaseen! tai joku tulee juttelemaan sinulle ja huomaat kuluttaneesi tietokoneen akun tyhjäksi tekemättä mitään hyödyllistä. Lopulta joku tulee tarjoamaan mahdollisuutta lähteä seuraamaan paikallisen skeittiparkin rakentamista ja grillaamista paikallisten kanssa. Balivelvollisuudet siis vievät mukanaan...



Moni on kysellyt minulta koulusta ja nyt ensimmäisen kouluviikon jälkeen minulla on jopa jotain kerrottavaa (koulunhan siis piti olla se pääasia miksi tänne tulin, hehheh). Kouluni on siis Udayana yliopisto, jolla on useita kampuksia Balilla. Näistä kahdessa meillä on opetusta tai ekskursioita. Suurinosa luennoista järjestetään tässä asuntomme lähellä. Toisella kampuksella, pääkaupungissa Denpasarissa, käymme vain jos lähdemme jonnekkin retkille tai esim torille ostamaan perinteistä tanssiasua. 

Ensimmäisinä päivinä meillä oli perehdytystä koulunkäyntiin ja elämään balilla. Ensimäisen päivän tapahtumia väritti kurkkukipu ja kokovartalo särky, sekä näistä aiheutunut denguekuume pelko. Toisenapäivänä aamu alkoi piristävällä lääkärin pitämällä luennolla trooppisista sairauksista, jonka jälkeen oli ostettava melko paljon hyttysmyrkkyjä ja käsipyyhkeitä. Seuraavia päiviä onkin sitten rikastuttanut ilmiö nimeltään Bali belly - voinet arvata mitä se tarkoittaa. Mutta nyt alan olla jo voiton puolella ja voin syödä muutakin kuin ranskalaisia ja sitruunamehua.


Koska vatsantoimintaan liittyvät blogipostaukset eivät ole ehkä ihaninta luettavaa jatkan aiheesta koulu. Koulumme kestää siis yhteensä 16 viikkoa ja siksi näiden orientaatiopäivien päätteeksi opettajat halusivat pitää loppuviikonkin koulua. Ensi viikosta alkaen alkaa päivärutiinit normaalimmin. Ja nyt voin todeta, että kyllä se elämä tulee täällä olemaan rankkaa! Koulua minulla on maanantaisin ja tiistaisin - molempina päivinä hurjat 4,5 tuntia, eli yhteensä 9 tuntia viikossa. Näiden tuntien lisäksi meillä saattaa joskus olla VAPAAEHTOISIA ekskursioita, joka voi esimerkiksi tarkoittaa Balilaiseen hautajaisseremoniaan osallistumista tai bambunlehtien taittelua ornamenteiksi. (terveisiä vaan sinne Savonian klo 8-18 päiville!)


Omia kurssejani ovat Bahasa Indonesian kieli, turismi, kansainväliset suhteet ja kommunikaatio sekä kansainvälinen liike-elämä. Kuulostaa tylsälle, mutta et voi uskoa miten hauskaa siellä on ollut! (lukuunottamatta erästä indonesian kielen tuntia, jonka opettaja on takuulla viettänyt entisen elämänsä natsi saksassa). Suurin osa opettajista on maailman sympaattisimpia olentoja! Opettajat ovat pieniä, ruskeita, viiksekkäitä miehiä, joista yksikin vitsaili nimensä tarkoittavan kahta kakkaa. Lisäksi yhdellä kielitunnilla laulettiin indonesiaksi ja erään kurssin arvosana on kuulemma vain plussaa, niinkuin hieronta with happy ending. Suomalaisittain aloimme stressaamaan eräästä ryhmätehtävästä, jolloin opettaja sanoi meile: hei! olette Balilla, menkää rannalle ja pitäkää hauskaa (ei ollenkaan niin kakka opettaja, vaikka nimi kertookin toista).

Joten, ehkä tämä huippu hauska ja antoista opiskelu korvaa ne kauhean raskaat tunnit, joita tämä opiskelu meiltä vaatii. Eli aikani riittää hyvin kissanpentujen ja lasten pelastamiseen.



lauantai 5. syyskuuta 2015

pikkuinen kaima

Joskus elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin ei itsekään tiedä, pitäisikö olla lintu vai kala. Miten toimia, kun oma sydän sanoo toista kuin järki ja ympäröivä byrokratia. Ei vain yksinkertaisesti voi toimia sydämensä mukaisesti, vaikka haluaa. Elämää täällä Balilla on varjostanut eräs asukas samassa yhteisössä kuin itse asun. Tuntuu, että minun on kirjoitettava tästäkin asiasta, sillä se on toistaiseksi vaikuttanut niin paljon elämääni täällä Balilla. 

Asuinyhteisössämme asuu hyvin nuori, länsimaalainen nainen, n. 3 vuotiaan lapsensa kanssa, mutta tätä naista ei tunnu oma lapsi lainkaan kiinnostavan. Lapsi elelee alueella täysin vapaasti, ilman sääntöjä, ilman hoitajaa, ilman ketään, joka katsoisi perään - tai, no ei ehkä niinkään, vaan kaikki muut kampungin asukkaat kyllä vahtivat ettei tyttö huku uimataidottomana uima-altaaseen tai, että hän saa vettä kuumina päivinä. Paikalliset perheenäidit ovat tälle lapselle enemmän vanhempia, kuin hänen biologinen äitinsä. Paikalliset jakavat omasta ruuastaan, ajastaan ja pitävät tyttöä muiden lastensa joukossa, mikä on hankalaa, sillä tällä tytöllä kun ei koskaan ole ollut rajoja tai mitään käyttäytymistapoja, päätyvät leikit yleensä riitoihin. Viimeksi eilen olin todistamassa kun yksi lähes teini-ikäinen tyttö kävi sanomassa tälle kolmivuotiaalle, ettei saa enää koskaan leikkiä hänen pikkusiskonsa kanssa. Tämä tyttö ei puhu äidinkielenään englantia tai indonesiaa, mutta täällä muiden huostassa eläneenä kielet on tarttuneet tyttöön niin hyvin, että puhuu englantia jo lähes omana äidinkielenään. Tytön äiti käy välillä bilettämässä n. 50 km päässä jättäen tyttärensä yksin ja naapureiden puheista päätellen myös itkemään. 

Eräänä aamuna tämä tyttö tuli seuraamaan kahvinkeittämistäni yleiselle keittiöalueelle ja aloimme jutustella kissoista ja polkupyöristä. Tyttö seurasi minua sokeasti asuntooni (voisin olla kuka tahansa), jossa tarjosin hänelle aamupalaksi leivän, jonka päällä oli margariinia. Kaivoin laukustani välipala mandariinini ja laitoin hänelle pieneen pulloon vettä juotavaksi. Tyttö hyökkäsi ruuan kimppuun heti ja söikin ruokansa samalla kuin itse valmistauduin koulupäivääni. Tyttö vakuutteli, että oli äidiltään saanut luvan tulla mukaani kouluun, vaikkei ollut äitiään tällävälin nähnytkään (ja tämä oli ensimäinen kerta kun oikeasti puhuimme). Tyttö, joka sattuu vielä olemaan kaimani, piti minua tiukasti kädestä kiinni kun seisoin asunnon portilla kun minun piti astua taksiin. Vilkuttelin tytölle, joka halusi mukaani, jonkun mukaan joka pitäisi hänestä huolta. 
Itkien tyttö jäi pihaan, joku hylkäsi hänet taas. 

Viimeksi eilen aamulla n. 7 jälkeen näin kun tyttö oli jälleen pihalla yksin pyöräilemässä kolmipyöräisellään. Hän vilkutteli parille skootterille, jotka olivat poistumassa pihasta. Palasin hetkeä myöhemmin huoneestani katsomaan kiehuvaa vettäni keittiölle, jolloin pihalla vaahtosi Australialainen pariskunta. Tyttö oli löytynyt aamuruuhkan keskeltä autotieltä omalla kolmipyöräisellään. Työntekijä kävi sanomassa asiasta tyttären äidille, joka sanoi: aha, ja käänsi kylkeään jatkaen uniaan. Australialaiset kertoivat Balilla lisääntyneen lasten kidnappauksien ja pedofilia tapausten ja mikäli tämä aussi nainen olisi päässyt kasvotusten tytön äidin kanssa, olisi tämä äiti saanut kuulla kunniansa ja varmasti enemmän. Tyttö jatkoi tyytyväisenä päiväänsä, ymmärtämättä mitään tapahtuneesta, jättäen kaikkiin syvän pelon siitä, mistä tyttö seuraavan kerran löydetään. 

Kirjoittelen tätä tekstiä keskellä yötä (3am), katsellen kuvaa tästä pienestä tytöstä. Kuunnellen samalla, kun viereisessä uima-altaassa tytön äiti polskii uusimman mies valloituksensa kanssa. 


Olemme yrittäneet löytää tietoa, järjestöjä ja apua tilanteeseen ja toivon mukaan asiat ovat nyt etenemässä tämän tytön parhaaksi. 
Nyt en vain voi tehdä muuta kuin olla tälle tytölle aidosti läsnä, se on ainoa mitä osaan ja voin tehdä.