Monkeyforest

Ubudin reissuun sisältyi myös retki apinametsään. Edelliset apinakokemuksemme olivat Uluwatusta, jossa apinat aiheuttivat enemmän pelkoa kuin kivaa kokemusta. Ubudin apinametsä, todella oli metsä täynnä apinoita. Metsä kaikenkaikkiaan oli kaunis. Oli ihana nähdä luontoa, viidakkoa ja jopa vähän syksyn tunnelmaa. Apinat toki aluksi aiheuttivat pientä (lue: suurta) paniikkia ja sain jopa stressi päänsäryn. Ne kiipeilivät ihmisten päälle ja liikkuivat salamannopeasti. Eikä tietenkään ehkä kannattaisi lukea kokemuksia purevista monkey forestin apinoista ennen kun menet metsään. Lopulta aloimme rentoutua ja nauttia ympäristöstämme. Nyt jälkikäteen kuvia katsellessa apinatkin näyttävät aika suloisille ja näen niistä jopa valtavan sympaattisia puolia. 
Vieläkin minua vähän naurattaa kun opiskellessani indonesiaa opin, että ihminen on orang ja apinan indonesialainen nimi monyet, kuulostaa paljon hienommalta, kuin ranskalta. 
Toisaalta, joskus apinat tuntuvat paljon sympaattisemmilta kuin ihmiset. 
Mutta tiedossa on siis kuvapläjäys apinoista, mielestäni joka kuvan apinalla (tai muulla hahmolla), on jokin selkeä tarina tai tilanne päällä. Lempparini lienee stressaantuneen kotiäitiapinan lohdutus. 
Voit itse keksiä parhaat tarinat kavereille!

 

Terveisiä apinametsänkadulta

Teimme muutama viikko sitten reissun Ubudiin, mikä taitaa olla tavallaan yksi Balin tunnetuimpia paikkoja. Paikka on tuttu ainakin niille, jotka ovat joskus katsoneet elokuvan Eat, Pray, Love, sillä elokuva on kuvattu täällä. Siskoni kävi Balilla ollessaan vaihto-oppilaana Thaimaassa ja käytyään Balilla, juuri Ubudissa, hän totesi, etten kuulemma ikinä suostuisi lähtemään sieltä pois - isosisko tuntee pikkusiskonsa erittäin hyvin. 

Aikoinaan hinduille ja muslimeille tuli Javan saarella riitaa, jolloin Javan saarelta tuli tälle pienemmälle Balin saarelle kaikki boheemit tyypit, taiteilijat, papit, kirjailijat. Sanotaankin, että kaikki Balilaiset ovat taiteilijoita sydämeltään. Ubud on Balin taiteen ja kulttuurin keskus. Ubudia voisin määritellä sanalla kauneus. Ubud oli hiljainen, siisti, rauhallinen, kaunis, vihreä ja siellä oli maailman parasta tonnikalaa. Hotellimme oli siisti, puutarhan keskellä oleva mökki ja se sijaitsi apinametsän kadulla. 

Molemmista tuntui, että loma oli tarpeen. Oli ihana päästä jonnekin, missä voit vain ihailla kaikkea. Eroon etelä Balin metelistä, roskista ja saasteista. Hotellimme lähellä oli Balin parhain baari, laughing buddha bar, jossa oli livemusiikkia - kaikenlisäksi hyvää sellaista! Perjantaina nautiskelimme bluesista, komeasta laulajasta, maailman parhaasta tonnikalasta ja vesimeloni drinkeistä.

Lauantaina nautiskelimme apinametsästä ja kahden tunnin kokovartalo (tissi)hieronta-kuorinta-naamio-kasvohoito sessiosta, jonka jälkeen saimme tuoreita hedelmiä ja jasminteetä. Lopuksi meidät yllätettiin 60asteisella saunalla, joka tuoksui männyltä. Illallisen söimme ravintolassa, joka joskus oli ollut temppeli. Hyvän ja rennon tunnelman saattelemana, päätimme hipsiä kaatosateessa laughing buddha bariin kuuntelemaan latino musiikkia. Ilta päättyikin hikisiin tunnelmiin tanssilattialle argenttiinalaisten tanssittaessa näitä onnettomia suomalaisia salsaajia. 

Seuraavan päivänä olikin kotiin paluu, shoppailun ja uima-altaalla löhöilyn jälkeen. Luottokuskimme   Aleksander tuli hakemaan meitä ja käytti meitä vielä riisiterasseilla, joita olisin voinut ihailla loputtomiin. Matka Ubudista kotiin tehtiin ns. maisemareittiä pitkin, välttääksemme ruuhkat. Oli ihana katsella pieniä vanhoja kyliä, jotka olivat täysin koskemattomia turismista. Kukot vaappuivat keskellä katua ja riisipeltojen ruoho heilui huolettomana tuulessa. Samalla kuuntelimme ihanan kuskimme tarinoita, kuinka hän lapsena istuskeli tuolla kosteikossa ottaen kiinni rapuja ja vieden ne kotiin suurena saaliina, jotta koko perhe sai herkutella niillä. 

Ubud, me näemme vielä. 

Omituista onnellisuutta

Eläminen täällä todella erilaisessa kulttuurissa on hassua sillä päivittäin täällä tulee vastaan asioita, jotka olisi tarinan arvoisia, mistä voisi kertoa kaikille hauskoja kertomuksia. Miten kaikki on erilaista mutta olen jo niin tottunut kummallisuuksiin, etten muista niitä kun istun koneelle kirjoittamaan. Harkitsen kiinnittäväni jonain päivänä gopro:n päähäni, jotta voin kuvata mitä täällä oikeasti tapahtuu. Koska yhtäkkiä on normaalia, jos liikenne on pysähdyksissä, koska tiellä on kana. Tai että joka paikka on kyllästetty omituisilla hajusteilla. Yöllistä äänimaisemaa värittää vinkulelulta kuulostava sininen lisko. Tai skootterin päällä voi kuljettaa vaikka kuinka monta ihmistä tai esimerkiksi pientä siivousfirmaa. Tällaisia pieniä juttuja täällä näkee jatkuvasti.

Tänään kuitenkin matkalla acrojoogaan, en voinut muuta kuin nauraa koko matkan. Matka oli jotenkin hämmentävän outo. Pujottelin skootterillani sellaisella käytännöllisellä serpenttiinitiellä, jossa pääsisin kävellen varmaan nopeammin kuin skootterilla. Kuulin samalla, että läheiseltä isolta tieltä kuului tööttäilyjä ja sireenin ääntä. Tarkistin vielä, että mukanani on kansainvälinen ajokortti, jos tänään olisi se päivä kun poliisi tulee pyytämään minulta sakkoja esimerkiksi siitä, että renkaani on väärässä kohtaa tietä. Kun saavuin isommalle tielle jouduin skootteri letkaan. Matka taittui todella hitaasti ja siinä muita ohitellessani huomasin, että edessäni on leveä avolava-auto, jonka päällä on kahden kaistan levyinen leija. Leijaa piteli 8 nuorta poikaa, jotka kiljahtelivat, kuuntelivat musiikkia ja ohjailivat leijaa ja kuskia, jottei leija tarttuisi puihin tai lähtisi lentoon. Edellä ajoi varmaan kymmenen poikaa skoottereilla tööttäillen ja ohjaillen vastaantulevaa liikennettä. Minun mielestäni on vaan kertakaikkisen söpöä, että maailmassa on niin viattomia teinipoikia, jotka viettävät sunnuntai iltapäivää lennättäen leijaa. 

Päästyäni ohittamaan leijakulkueen ja taisteltuani parkkivalvojan huomiosta jouduin pujottelemaan kiirellä tieni kukkokorien läpi. Balilla on siis erikoisia pieniä koreja, joissa on kukko. Kun kävelet ohi saat kukkofanfaarin matkallesi, en tiedä onko tällä jokin pyhempikin tarkoitus, mutta se on hauskaa. Tosin kukkohäkit keskellä yötä aiheuttaa hiusten lähtöä.. 

Kipittelin kiireellä joogapaikalle, jossa oltiinkin jo aloittelemassa päivän harjoituksia. Kipittely nopeasti, voimakkaasti mereen viettävässä hiekassa on ihan oma urheilusuorituksensa.. Kun teimme harjoituksia, joku ryhmästämme huusi että katsokaa mereen. Merestä kohosi valtava möykky. Se nousi välillä pintaan, katosi pinnan alle ja lopulta perässä tuli valtava pyrstö. Valas. Valaalla oli myös kaveri, delfiini, joka loikki valaan rinnalla yhtä vilkkaan näköisesti kuin pieni mäyräkoira, joka yrittää pysyä pitkäaskeleisen miehen rinnalla. Taivaallinen näky. 

Viimeiseksi valas purskautti veden pintaan valtavan vesipatsaan ja jatkoi matkaansa sukeltaen syvälle. 

Nämä on niitä hetkiä, jotka muistan parhaina asioina matkoistani. Pienihetki on joskus paljon merkittävämpi kuin kallis maksettu elämys. 

Uusi onnellisuuden asento

Kerroinhan jo teille, että olen alkanut käymään joogassa. Tällä viikolla on ollut oikea hurahdus viikko, sillä olen käynyt joogassa jo neljästi. Tänään taas laiskan, todella laiskan päivän jälkeen ajattelin, että on tehtävä jotakin että pääsen pois pääni sisältä. Noh, jopa skootterilla ajaminen tuntui mahdottomalta ja kankealta. Kun menimme joogapaikalle, molempien katseet menivät sellaisiksi epäileviksi, kun näkee jotain uutta. Jooga alueemme oli täynnä ihmisiä jotka oli päällekäin (niinkuin muurahaiset) ja tekivät akrobaattisia liikkeitä ja asentoja. Naureskellen kysyin ohjaajaltamme Maxilta, että tälläistäkö teemme tänään ja hän aina niin iloisella ja nauravaisella ilmeellä sanoi: toki! mutten hoksannut hänen puhuvat totta. 

Pian, tapahtuikin akrojoogaa... 

Lopputuloksena oli kaksi todella onnellista ihmistä jotka innoissaan melkein loikkivat pois paikalta. Tätä tulemme ehdottomasti tekemään toistekin! Eikä nuo komeat miesapurit haittaa yhtään..

Naapurintyttö

Kun päätin hakea vaihto-oppilaaksi, olin varautunut siihen että matkustan yksin ja se oli ihan ok, sillä olen tottunut yksin matkusteluun. Kun kuulin, että Katriina samalta luokalta on lähdössä mukaan, alkoi minua hieman jännittää. Emme tunteneet kovin hyvin, jos ollenkaan ja neljä kuukautta on pitkä aika olla yhdessä jonkun kanssa.. Nyt kun täällä olemme olleet jo reilusti yli kuukauden, voin todeta, että Katriina on mitä parhain matkakaveri, jonka olisin voinut kuvitella mukaani tänne. 

Olemme itseasiassa alkaneet epäillä, että jossain sielunerotteluosastolla on tapahtunut jonkinlainen virhe kun olemme syntyneet eri aikaan ja eri vanhemmille, mutta olemme silti täysin kaksosia. Meillä on hämmentävän samanlainen elämänhistoria, olemme molemmat olleet aina porukan outolintuja, yksinelelijöitä. Uskomme molemmat chakroihin ja luonnonhenkiin. Meillä on hyvin samanlainen maku sisustuksen ja vaatteiden suhteen, kumpaakin meitä vaivaa kummallinen kauniit ovet -fetissi. Tykkäämme molemmat juustonaksuista ja täsmälleen samoista bonbon karkeista ja rakastamme ruokaa, jossa on kastikkeita. Tanssimme yhtä hyvin (tai huonosti) salsaa.

Meidän ei tarvitse kuin katsoa toisiimme ja näemme, että kiinnitimme huomiota samaan pieneen yksityiskohtaan. Ajattelemme asioita samanaikaisesti ja saatamme jopa herätä yhtäaikaa keskellä yötä ilman syytä. Meillä on kummallakin yhtä rivo ja älytön huumori, monesti paikan saksalaiset ihmettelevätkin mikä meillä on kun kumpikin meinaa tukehtua, etenkin jos Katriinalla on iltavillit. Mutta yksi oudoimmista asioista ehkä on se, että tapasin ensimmäistä kertaa ihmisen (perheeni ulkopuolelta), joka osaa arvostaa Omar karkkeja! 

Meitä on luultu myös pariskunnaksi jo siitä asti, kun olimme hyppäämässä Singaporessa lentokoneeseen ja odotamme hetkeä, jolloin Jimbaranin rannalla illallispöytämme eteen tulee live bändi laulamaan meillekin James Bluntin You`re beautiful kappaletta Balilaisena versiona: you`re pitiful.

Katriinan kanssa on kovin helppo olla, vaikka toki kumpikin kaipaa aina omaa aikaa ja sitä kumpikin saa aina halutessaan, kaikki on vallan mutkatonta! 

Tämä ystävyys jatkuu aivan varmasti vielä tämän matkankin jälkeen. 

Että, kiittivaan mahtavasta ja hauskasta matkustelu seurasta sinne naapurihuoneeseen! 

Omaa aikaa

Moni, joka tuntee minut, tietää että olen melko herkkä ja kaipaan paljon omaa aikaa ja tilaa. Itselleni tälläinen sosiaalisuuden määrän on oikeasti ennenkuulumatonta. Pääni ajattelee lähinnä englannin kielellä ja välillä huomaan miettiväni asioita esim. banaaneja myös indonesiaksi "hmm, saya mau makan pisang untuk makan pagi!" - todella outoa. Ihmiset täällä ovat erittäin mukavia ja ystävällisiä, seuraa löytyy aina. Minulle, joka on saattanut viikon elellä ihanassa omassa kuplassa puhumatta kellekkään, tämä on kuitenkin todella outoa.. Siksi, minun on välillä otettava omaa aikaa ja tilaa, jotta muistan kuka minä olenkaan. 

Olen nyt löytänyt sen aktiviteetin, joka on pelastanut jo monta päivää (Reetta, kirjekuori on vielä avaamatta!). Tässä asuinpaikkamme lähettyvillä on uimarantoja, n. 20-30 minuutin skootterimatkan säteellä. Hyppään skootterin selkään, sillä uskallan vihdoinkin ajaa sillä, otan suunnan kohti lähintä rantaa, Balangan beachia. (Kyllä äiti, tämä reitti on hyvin turvallinen ajaa skootterilla) Minun ajovauhdillani tälle rannalle pääsee noin 20 minuutissa, toiset tuntuvat kulkevan täällä noin valonnopeudella. Matka on mutkainen ja on kokoajan oltava tarkkana, ettei kaarra liian nopeasti tai yksikään koira ei haukkaa nilkoista tai päätä jäädä nukkumaan keskelle autotietä. 

Tultuani perille maksan 2000 rupiaa (0.10€) miehelle, jolta saan vaaleanpunaisen lapun, jotta voin pysäköidä skootterini. Jatkan matkaa kävellen ja riippuen miten aikaisin olen lähtenyt, ehdin ehkä istuskella hetken kallionkielekkeellä katsellen alapuolellani pauhaavaa merta ja laskeutuvia lentokoneita, samalla kun paikalliset pariskunnat ottavat itsestään hääkuvia.

Kävelen alas kalliolta, kivikkoiselle uimarannalle ja kävelen rannan puoleenväliin nurmialueelle. Siellä yleensä jo istuskelee muutama ihminen, ainakin yksi. Laitan tavarani syrjään ja otan alleni joogamaton ja katselen edessäni velloavaa merta, jonka uumenissa näkyy pieniä mustia pilkkuja, surffaavia miehiä. Suljen silmät ja alan hengittää. 

Tällä rannalla järjestetään jokapäivä, aamulla ja illalla lahjoituksiin perustuva jooga. Siis halutessaan voi maksaa tai olla maksamatta. Itse olen aina jättänyt aina noin 50 000 rupiaa (3€), mikä on täällä itseasiassa aika iso raha, sillä saa helposti jo päivän ruuat!

Joogaohjaajat ovat ihanan sympaattisia ja jollain tavalla niin aidon hassuja. Ensimmäisellä kerralla kikattelin ajatuksissani ohjaajan puhuessa meidän kauniista mahoistamme ja merentuoksusta, samalla kun paikalliset polttavat seläntakana muoviroskia. Mutta nyt jo useamman kerran joogassa käyneenä, alan huomata meren tuoksun ja itseasiassa mahanikin on ihan kiva. 

Tänään jotenkin aivan kamalan päivän jälkeen päätin, että minun on mentävä tekemään jotain fyysistä, että saan pääni selväksi. Balilla kun tuo kävelylenkkeily on tehty täysin mahdottomaksi.. Olin joogassa myös eilen, mutta kehoni sanoi, että jotain on tehtävä. Nurmella minua odotti ohjaaja ja hänen ystävänsä ja sain aika erilaisen joogakokemuksen. Teimme kerrankin todella rankkoja harjotteita ja kaikki huipentui siihen, että seisoin päälläni!! 

Olin melko kiireinen seisoessa päälläni, joten en saanut otettua kuvaa tilanteesta, mutta tältä sen ainakin pitäisi näyttää!

Kun keskittyy vain hengittämiseen ja siihen, ettet saa itseäsi täysin solmuun, on mahdotonta ajatella mitään muuta, edes indonesialaisia banaaneja.. Keho tärisee, hengästyttää, tuntuu ihanalta maata selällään kun on juuri kömpinyt omistuisissa asennoissa ja on mahtavaa välillä kurkata silmäluomien välistä, kun Aurinko (Indonesiaksi: matahari - päivän silmät) laskeutuu mereen, värjäten koko taivaan violetin oranssiksi. 

Paluumatkalla skootterilla ajaminen tuntuu kuin lentämiseltä ja kaikki hymyilyttää. 

Paluumatkalla on aikaa hiljentää mutkissa ja pysähtyä pohtimaan, kummalla on etuajo-oikeus, minulla vai lehmällä.

 Katriina on päässyt joskus mukaani ja toiminut mallinani ks. kuvassa

Kasa riisiä ja ruokamöhkäleitä

Olen suvultani Mölsä, eli se tarkoittaa, ruoka on merkittävä asia onnellisuuteni kannalta. 

Ennen kun kuulin mahdollisuudesta opiskella Balilla, olin lähdössä Italiaan - koska pasta. Tai Espanjaan - koska viini ja tapakset. Bali ja aasialainen ruoka voitti kuitenkin tämän kilpailun. Kunnes jossain vaiheessa hoksasin, että en tiedä yhtään millaista on Balilainen tai edes Indonesialainen ruoka.  Nyt tiedän, se on jotain paistettua. 

itsetehty välipala

Bali on turistikohde, mutta siltikään en ole vielä nähnyt yhtään ravintolaa, jossa olisi valkoiset pöytäliinat ja asiallisesti pukeutuneet tarjoilijat, valkoinen liina kyynärvarrellaan. Ravintoloita kutsutaan täällä warungeiksi. Ne ovat yleensä pieniä, autotallin näköisiä hökötyksiä, joissa on joskus ruokapöytiä ja joskus taas pieniä muovisia laatikoita, joilla istuskella. Hienommissa warungeissa on myös sisätila ja joskus warung tarkoittaa skootterissa kiinniolevaa lasilaatikkoa, jonka sisällä on erilaisia ruokamöhkäleitä. 

Kuvassa koulumme "ruokala" ja tyypillinen ruoka-annos riisillä, kanalla, kasviksilla

Balilainen ruoka on hyvin laaja-alaista, sillä se saa vaikutteita vanhasta Japanista, Kiinasta, Thaimaasta ja Arabimaista. Ja yleensä ruoka on jotenkin paistettua. Siinä on paljon kasviksia, Erilaisia lihoja, riisiä, nuudelia ja aina, lähes aina paistettu kananmuna. Katsoin yhtenä päivänä asuntomme warungin ruokalistaa, enkä löytänyt yhtään ruokaa missä ei olisi kananmunaa. Myös nuudelikeiton päälle laitetaan paistettu kananmuna. 

Monissa warungeissa sinulle annetaan kori, johon laitetaan kasa riisiä. Sitten saat valita monista valikoimista mitä ruokaa haluat ja yleensä et tiedä koskaan mitä lautasellesi, tai siis korillesi, saat. Ruoka on vaihtelevasti hyvää, joskus aivan liian tulista, mutta joskus meille Katriinan kanssa iskee valtava kokkaushimo ja lemppari ruuaksemme on muodostunut leirinuotiolla valmistettu kookoskermainen-tomaatti-sipuli pasta.

 Kampungilla, siis paikka jossa asumme on onneksi yksi paikallinen nainen, joka kokkailee meille kaikenlaista, ihan omaksi ilokseen. Yhtenä päivänä saimme älyttömän hyviä tortilloja, toisena päivänä eteemme ilmestyi erilaisia taikinapalloja, joissa oli kalaa tai tofua tai jotain makeaa tahnaa. Jokainen haukku on täällä yllätys!