Löysin puhelimeni muistiinpanoista lauseen, jonka olin kirjoittanut kauan aikaa sitten
"Miksi linnut eivät jää etelään?"
En lainkaan muista, mikä tilanne tähän ajatukseen on johtanut, mutta yhä ihmettelen samaa. Lempinimeni on pitkään ollut tipu ja ehkä siksi samaistun lintuihin tässä asiassa, mutta Suomi on aivan liian kylmä paikka viettää aikaa talvisin (ja näköjään myös nyt kuluvana kesänä). Tiedän, että omat siipeni avautuvat ammolleen, kun lentokone rullaa allani ja tiedän, että pääsen paikkaan, jota en vielä tunne. Lentäessäni ihastelen miten ihania peltoja, järviä, vuoria löytyisikään laskeutumispaikoiksi. Nyt tuleva laskeutumispaikkani sijaitsee kauempana kuin olen koskaan täältä pohjolasta lähtenyt, Indonesiasta, Balilla.
Tiesin kouluun päästessäni, että osan opinnoistani haluan suorittaa ulkomailla ja nyt kahden vuoden jälkeen tämä tuli ajankohtaiseksi. Ensimäiset suunnitelmani olivat opiskella Etelä-Euroopassa, mutta opinto-ohjaajan mainitessa sivulauseessa, että opiskeluvaihdon voi suorittaa myös muualla maailmassa, alkoi sydämeni sykkiä lujempaa. Ratkaisuuni saattoi kevyesti, siis ihan himpunverran vain, vaikuttaa pienen pieni Javier Bardem ihastus (eat, pray, love), jonka myötä Bali vaikutti heti hyvältä idealta. Mutta, milloin Bali olisikaan huono ajatus?
Laitoin hakupaperit Asia Exchange vaihto-ohjelman kautta eteenpäin ja viikon kuluttua sähköpostiini ilmestyikin hyväksyvä päätös Udayana yliopistosta. Olisi ihana heittää vain rinkka selkään ja lepattaa kohti kaukomaita, mutta ei tämä lähteminen ihan niin helppoa ollutkaan.
(karvaiset kädet eivät kuulu minulle eikä Javierille, ne löytyivät pinterestistä)
Pitää etsiä vuokralaiset omaan asuntoon, etsiä hierontapöydälle hyvä koti vaihdon ajaksi, pyyhkiä asiakkaiden kyyneleet heidän kuullessaan, että poistun maisemista puoleksi vuodeksi.
Pitää rokottaa (lue: maksaa) itsensä kipeäksi.
Pitää ilmoittaa maistraattiin, postiin, vakuutusyhtiöön, kelaan, sedille ja tädeille, että asun muualla.
Pitää ostaa lennot, hankkia viisumi, ottaa itsestään rumia passikuvia kansainväliseen ajokorttiin.
Pitää tyhjentää oma asunto ja kysyä itseltään, mihin tarvitset neljää laatikollista lankoja, aika monta kynttiläkippoa ja tonneittain paperinarua - kuulostaa ihan joltain hämäräperäiseltä rituaali tarpeistolta.
To do -lista tuntui loputtomalta, mutta tällähetkellä asiat alkavat olla jo niin mallillaan, että ehdin jopa aloittamaan tämän blogin ennen kuin olen indonesian ilmatilassa laskeutumassa lentokentälle!
Ja kaiken tämän ja muun (minkä olen jo unohtanut tehneeni) keskellä pitäisi vielä muistaa vielä asennoitua muuttamaan lämpimään, palmun alle kirjoittelemaan, opiskelemaan, käymään sukelluskurssia ja tutkimaan ihan uutta maailmaa.
Poiketen muista muuttolinnuista, joita seurataan nilkkaan kiinnitetyillä GPS -paikantimilla, voitte seurailla matkaani, kuulumisiani, vinkkejäni, ajatuksiani täällä Muuttolinnun lokikirjassa!
Tervetuloa mukaan!
