Yhden päivän ohjelma

Pohjois-Bali

Kuinka aika kuuluukaan vauhdilla. Tälläviikolla onkin jo koulun viimeinen viikko ja Katriinakin lähtee kotiin. Päätimme tehdä viimeisen reissun Katriinan kanssa pohjois-Balille ihastelemaan luontoa ja temppeleitä. Aleksander vei meidät Taman ayun temppelille, jossa ihastelimme tämän vesitemppelin rauhaa ja pyhyyttä. Paikka tuntui erityisen rauhalliselle ja molemmat puuhailivat siellä omiaan. Itse pyörin temppeliä ympäröivässä puu-puutarhassa katsellen paikan pyhää symboliikkaa ja rauhaisaa tunnelmaa. Paikka oli hiljainen ja poistuimme juuri kun turistilössi ilmaantui paikalle selfiekeppiensä kanssa.

Matkamme jatkui vuoristoon, jossa pysähdyimme ottamaa kuvia maisemista, syömään lounasta ja vierailimme myös Ulun Danu Beratan temppelillä (yhdessä kuuluisimmassa valokuvauspotissa) Poikkeuksena tälle reissulle oli se, että oli kokoajan pilvistä ja satoi. Luulisi, että reissu olisi pilalla mutta ah, miten ihanalle sade, viileys ja raikasilma pitkästä aikaa tuntuikaan. Meillä oli jopa kylmä. 

Ajoimme pieniä teitä pitkin ikkunat avoinna, haistellen milloin riisipellon tuoksua, milloin lehmänkakkaa, milloin sateen kastelemaa multaa ja viidakkoa. Olimme kaikki ihan hiljaa ja vain tunnustelimme sitä rauhaa joka ympärillämme vallitsi. 

Maisemat vilisivät ohitse ja välillä pisaroiden takaa näkyi huumaava näky riisiterasseista, joissa möyri vesipuhveli tai parveili lintuja. Pysähdyimme ottamaan kuvia Jatiluwihin riisipelloista ja imimme kaikkea tätä kauneutta jokaiseen soluumme. 

Viimeisenä pysäkkinä oli Tanah Lot temppeli, Balin pyhin temppeli, eli vierailluin turistikohde. Olin kuullut, että Tanah Lotin ympäristöön ei saa rakentaa mitään 5kilometrin säteelle, koska alue on niin pyhä. Kuitenkin saapuessamme tänne paikalle, oli vaikeuksia nähdä temppeli kaikelta turistikrääsältä. Temppeli oli omassa rauhassaan pienellä saarella, kuin turvassa ihmisiltä. Mutta silti taustalla kuultava golfkenttä, kauppiaat ja ikuinen ongelma holtittomasti selfiekepeillään huitovat turistit jättivät paikan tunteeltaan tyhjäksi. Nappasimme mukaamme upeat käsitöinä tehdyt puuesineet ja lähdimme takaisin kotiin, ajatuksissa se luonnon pyhyys, jonka pohjoisessa näimme. 

Balilaiset hoidot

Ammattihistoriani vuoksi olen täällä reissussa ollessa kiinnittänyt huomiota erilaisiin hoitoloihin ja heidän tarjontaansa. Toki tiedän, että aasialaiset hieronnat ovat toki erilaisia verrattuna länsimaalaisiin hoitomuotoihin, mutta Balin tarjonta on kyllä yllättänyt minut. Kaikista kohtaamistani kylteistä en ole saanut kuvamateriaalia, mutta hoitomuodot ovat jääneet pohdituttamaan meitä pitkäksi aikaa.

Erikoisimmat hoitomuodot, joihin olemme täällä törmänneet:

- Ice cream massage

- Body beer massage

- Pussy akupressure

- Dolphin massage

- Snake massage

- Sparkling Iceballs facial

- spa & puppet show

- wine treatment

- family massage

En ole uskaltanut kokeilla kuin ihan perinteistä balilaista hierontaa, se

ajatuksia kookoksen ulkopuolelta

Kaikilla Aasian matkoillani olen kiinnittänyt huomioni onnellisuuteen ja positiivisuuteen. Olen aina Aasiassa ollessani tuntenut oloni seesteiseksi, onnelliseksi ja tasapainoiseksi. Ympärilläni kaikki on hyvin erilaista kuin Suomessa tai Euroopassa. Yhtäkkiä kiire ja turha asioiden vatvominen unohtuu, olen tässä hetkessä. Nyt kun olen ollut Aasiassa jo kohta neljäkuukautta, näen edelleen sen onnellisuuden, mutta näen myös hyvin selkeästi länsimaalaisia vaivaavan tyytymättömyyden. 

Paikalliset täällä hymyilevät ja eivät turhia hötkyile asioiden suhteen. He huutelevat kaduilla tervehdyksiä tai kutsuvat rakkaaksi ilman, että tunnemme toisiamme. Ajaessani skootterilla lapset vilkuttelevat ja kikattelevat nähdessään länsimaalaisen ajavan ohitse. Kaikki tehdään vähän sinnepäin ja tehdään uudestaan, jos asiat eivät kerralla onnistu. 

Olemme täällä seurailleet tätä touhua ja välillä myös ihmetelleet miksi asiat ovat niin monimutkaisia tai tuntuu ettei missään ole mitään järkeä. Esim. sukelluskurssia käydessäni oli harjoitusaltaan vierelle rakentumassa uusi toimistotila, joka oli kuulemma rakennettu ja purettu jo kolmesti, koska aina jotain oli mennyt pieleen. Viimeisimmässä versiossa L-muotoisen rakennuksen siipi oli kiinni toisessa osassa niin, että seinä lähti keskeltä ikkunaa. Oikeastaan minua vain huvittaa tämä kaikki, näillä ihmisillä on olematta kiire, he elävät tässä ja nyt, keskittyen enemmin ihmisiin heidän ympärillään. Mihin sitä on kiire valmiissa maailmassa.

Meillä on ollut täällä aivan ihana autokuski Alex, josta on tullut ikäänkuin meidän Indonesialainen varaisä. Hän on kuskaillut minua ja Katriinaa ympäriinsä, kertonut tarinoita, kertonut syvempiä asioita Indonesiasta ja sen sisäisistä asioista. Viimeisimmällä matkalla hän mainitsi, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat kuin sammakoita kookoksen sisällä. He luulevat kookoksen olevan koko maailma. Se olo on tullut Indonesiassa usein, mutta ennemminkin kaikista länsimaalaisista, joita täällä on saanut seurailla. 

Alex kertoi, että hänet tekee onnelliseksi se, että hän saa tehdä muut onnelliseksi. Hänellä oli ollut asiakkaanaan mies, joka ei koskaan hymyillyt. Alex oli tehnyt parhaansa, jotta mies olisi rentoutunut ja oli myös jutellut siitä, kuinka mies oli niin vakava ja asiallinen. Mies oli soittanut seuraavana päivänä ja pyytänyt Alexia kuskiksi uudelleen. Alex oli silloin sanonut: tottakai onnistuu, mutta minä en halua patsasta autooni - hymyile. Mies oli lopulta uskaltanut rentoutua ja heidän reissunsa oli mennyt todella hyvin ja iloisissa tunnelmissa. 

Täällä kun olen seuraillut länsimaalaisia opiskelijoita, austraalialaisia turisteja, venäläisiä valittajia, olen yrittänyt muistaa Alexin sanat. En halua olla patsas, haluan elää ja nauttia tästä hetkestä. Haluan pois kookoksen sisältä ja nähdä maailman sellaisena kuin se on. Haluan katsoa maisemia omin silmin, enkä instagram tai Pinterest filttereiden läpi. Haluan nähdä myös asiat, joiden on hyvä kehittyä ja muuttua, haluan nähdä myös epätäydellisyyden. Haluan olla yhtä vilpitön kuin paikalliset jotka tervehtivät tuntemattomia ja hymyilevät aina. Haluan katsoa maailmaa aidosti, hyväksyen sen ihanuudet ja virheet. Haluan oppia suhtautumaan kaikkeen samanlaisella kepeydellä, kuin koulumme kantiinin mies, joka kikattelee ja huhuilee huvittuneena, kun länsimaalaiset ottavat niin paljon nugetteja eivätkä syö tulista sambalia.

Minä olen elävä ja maailma ympärilläni myös, maailmaa on mahdoton kahlita tai hallita. Siis otan kaiken kokemani vastaan juuri sellaisenaan, koska silloin maailma on aidoimmillaan ja silloin maailma on kaunis.