Ngaben - Balilainen jännittävä seremonia!

Läheiseni, joihin olen ollut lähes päivittäin yhteyksissä, ovat ihmetelleet yhtä aihetta, josta kirjoittelen paljon, sillä olen ollut äärimmäisen innoissani hautajaisista. Joten ajattelin, että voin kertoa tästä intoilun aiheesta täälläkin. Koulun kautta meille tarjoutui ainutlaatuinen elämys ja saimme kutsun Balilaiseen hautajaisseremoniaan. Ja totean etten koskaan uskonut olevani innoissani ajatuksesta, että näen ruumiin poltettavan silmieni edessä. Balilaisiin seremonioihin kuulemma on aina hienoa päästä osalliseksi, joten aloitin valmistelut. 

Balilaisiin hautajaisiin ei mennä mustissa, suureen lierihattuun uppoutunena, valkoinen nenäliina sormissa.. Balilaisiin seremonioihin mennään perinteisessä värikkäässä asussa, naisella on siis sarong, kebaya ja selendang. Miehillä on myös sarong, Saput, Baju safari ja Dester. Näiden hankintaan saimme onneksi apua koulusta ja lopulta näytimme tältä:

Kaikki koululaiset eivät toki hautajaisiin osallistuneet ja naiset, joilla on kuukautiset, eivät saa koskaan osallistua seremonioihin tai mennä edes temppeliin. Emme päässeet osallistumaan heti aamusta hautajaisiin, sillä meillä oli koulua, mutta näimme ehkä kaikkein mielenkiintoisimmat asiat. Nyt olen myös valmistellut esitelmän kouluun tästä aiheesta ja voinen kertoa myös teille miten balilaiset hautajaiset menevät. 

Ngaben, eli tuhkausseremonia on tärkein sielun henkinen kokemus, sillä silloin ihminen palaa takaisin itsellen ominaisiksi viideksi elementiksi: maaksi, ilmaksi, tuleksi, vedeksi ja taivaaksi. Juhla on iloinen siksi, että sielu on vain väliaikaisesti poissa ennen seuraavaa uudelleensyntymää tai sielu on saavuttanut Moksan, eli valaistunut. 

lahjoja vainajalle: riisiä, keksejä, bambun lehtiä ja ornamentteja

Ihmisen kuollessa hänet ensimäisenä haudataan. Tällöin ihminen palaa elementiksi Maa. Ihminen pidetään haudassa niin kauan, kunnes perheellä on varaa järjestää tuhkausseremonia. Balilaiset hautajaiset ovat kalliit, sillä ne maksavat noin 2000-3000€, mikä on paikalliselle pieni omaisuus. Ihminen voi siis olla haudattuna muutamia päiviä, taikka vuosia. Yleensä pyritään välttämään yli kolmen vuoden hautausta, koska jos seremoniaa ei saada tehdyksi, ei sielusta voi tulla valaistunutta esi-isää tai sielu ei voi syntyä uudelleen. Ruumis on haudattuna Pura Medan nimisessä haudassa ja hautaan laitetaan myös pieniä kookospuunlehtiä pään ja varpaiden kohdalle. Lehdet laitetaan siksi, että sielu vaeltelee paljon ja saattaisi eksyä, lehtien ansioista sielu löytää tiensä takaisin. 

Kun rahaa on riittävästi hautajaisiin, kaivetaan ruumis ylös ja lähiomaiset pesevät ruumiin luut ja jäänteet. Puhdistetut luut ja jäänteet laitetaan valkoisiin kääreisiin ja viedään hautajaispaikalle odottamaan seremoniaa. 

Ruumista varten rakennetaan torni, jossa on kolme tasoa. Mitä korkeampi torni, sitä tärkeämpi ihminen. Tornin ylimällä tasolla on puusta ja paperista tehty eläin; härkä, lehmä, puolikas kala, norsu tai siivekäs leijona (riippuen kastista). Torni kuljetetaan miesvoimin seremonia alueelle, mutta jotta asia ei olisi liian yksinkertaista, täytyy tornia käännellä, pyöritellä, heilutella ja kuljettaa epäsymmetrisesti. Tämä tehdään siksi, että täytyy sekoittaa pahojen henkien päät - jos menet vinoon ja pyörähtelet, nämä henget hämmentyvät eivätkä häiriköi kuollutta. Tämä tehdään myös siksi, ettei kuolleen sielu löydä tietään takaisin ja tulisi esimerkiksi kummittelemaan. 

Balilailen pappi - minulla on siis aina ollut henkiselle johtajalle tyypillinen tukkatyyli!

Puhdistetut luut ja jäännökset laitetaan eläimen sisään. Ruumiille viedään paljon lahjoja ja hänen edessään tanssitaan ja meidän hautajaisissa tätä Härkää myös ammuttiin pyssyllä, koska vainaja oli tottunut sodassa pyssyn laukauksiin. Pappi siunaa ruumista pyhällä vedellä ja tekee viimeiset rituaalit, jonka jälkeen ruumis - tai itseasiassa koko torni - voidaan polttaa. Liekinheittimet kehiin ja antaa palaa! Luista jäävä valkoinen tuhka kerätään talteen. 12 päivän päästä tuhkauksesta tuhka viedään merenrantaan, jonne tuhkat ripotellaan. 

 

Kuten kuvasta näkyy, ei Balilaiset hautajaiset ole niin vakavapaikka, lemppari tanssiryhmäni kikatteli kokoajan ennen omaa esiintymisvuoroaan

Hautajaisissa oli suhteellisen kuuma joten aloin nähdä kolmena? Hautajaiset järjestettiin keskellä katua, josta välillä klo neljän ruuhka ajoin läpi. 

Eläimellistä menoa

Kouluviikkoni oli tällä viikolla lyhyt, kaksi päiväinen. Eli näin keskiviikkona saan nauttia vapaapäivästä ja aloitin sen melko erikoisissa merkeissä. Sillä söin aamupalani jonkin tasoisessa eläintarhassa.  Seuraani liittyi ensin Luwakin pentu nimeltään Uci, sitten tuli pieni kissanpentu ja lopulta pieni pörröinen koiranpentu, jotka aloittivat hirveät paini leikit ruokapöydällä. Luwak on siis sivettikissa, jonka ulosteesta tehdään kahvia, siis juuri sitä kuuluisaa kissankakka kahvia (vaikka luwak ei siis oikeasti ole kissaeläin). Luwak parka joutui kestämään sitä, että kissa ja koira kokivat sen hännän parhaaksi leluksi maailmassa ja sen perässä oli pakko juosta ja sitä piti pyydystää. Minua tosin alkoi vähän epäilyttämään, sillä tämän Ucin omistajalla on kuulemma myös Boa ja tarantellla, toivottavasti ne kuitenkin pysyvät pois aamupala pöydästäni. 

 Kissan ilme kuvastaa omaakin ihmetystäni tältä aamulta.. 

Pelastustehtävissä

Olen aina ollut sellainen maailmanpelastaja tyyppi - tahdon pelastaa koko maapallon kerralla, mutta yritän parhaani opetella sitä yksi asia kerrallaan -tekniikkaa. Täällä pallon toisella puolella kun seurailee elämän menoa ja meininkejä, tulee väkisinkin kiitollinen olo asioista mitä minulla on ja miten hyvin asiat meillä Suomessa on. Täällä Suomen ja Euroopan uutiset tuntuvat välillä jopa huvittavilta, esim. liian maskuliiniset liikennemerkit.. täällä Balilla liikennemerkkien ukkelit näyttävät ihan Pohjois-Amerikassa liikkuvalta Isojalta. Tosin ehkä juuri siksi ihmiset ylittävät kadun missä sattuu, eikä jalkakäytävällä (mikäli täällä jossain sellainenkin on). 

Kuitenkin täällä Balilla olen tullut törmänneeksi moniin asioihin, jolloin sisäinen maailmanpelastaja Tiiani heiluttaa holtittomasti käsiään ja violetin värinen viittani heilahtaa sännätessäni apuun. Olimme tutustumassa perinteiseen Balilaiseen kotiin, jossa meille esiteltiin hienoja soittimia, arkkitehtuuria (minkä luulisi kiinnostavan sisustusarkkitehti opiskelijaa) ja kotitemppeliä, mutta ei.. olin äärimäisen huolissani kalkkunasta. Enkä vähään aikaan ole nähnyt mitään niin surkeaa kuin pienessä häkissä pakaraistunnassa istuva mopsi, joka häpesi koska kakkasi omaan häkkiinsä.

Aiemmassa postauksessa kerroinkin pienestä kaimastani, joka on herättänyt huolta kaikissa paikan asukkaissa. Hänen suhteensa ollaan ehkä menty jo hieman eteenpäinkin, olen jopa saanut kätellä hänen ihanaa Panda leluaan ja hänen lempipuuhaansa seurassani on katsoa videoita Morriksesta ja Marlosta. Kovin kiinnostunut hän on myös ihanasta kummitytöstäni Aadasta, Aadalla on kuulemma tosi kivoja leluja. 

Joku, joka on seurannut reissuani myös instagrammissa ja facebookissa, on nähnyt minun joutuneen myös patjaksi. Täällä yhteisössämme on ihan kiitettävä määrä kissoja ja ensimäisen viikon aikana pihaan ilmestyi yksi aika rassukka tapaus - Benjamin. Benjaminilla oli ongelmaa silmissä ja korvissa ja rassukka oli aina pulassa huonojen aistiensa takia. Välillä sen päälle astuttiin, eikä sen nukkumapaikatkaan olleet mitään turvallisimpia, esim. skootterin alla. Benjamin oli kerran myös luonani yötä, koska suunnitelmani oli viedä se seuraavana aamuna eläinlääkäriin. Benjamin nukahti vain kädelleni ja mielellään niin että kuuli sydämensykkeen. Benjamin oli varmaan vasta n. 5 viikkoinen, ei siis edes luovutusikäinen. Yöllä se sitten heräsi ja alkoi möyryämään ja pureskelemaan minua, joten se ulkoistettiin. Eläinlääkäriin ei päästykään ihan niin helposti (sain kylläkin kisulle silmätippoja), joten se venyi ja parin päivän päästä Benjaminia ei enää näkynyt. Nyt se on ollut kateissa jo toista viikkoa, luultavasti se on päässyt kissataivaaseen..

Noh, siis kaikki nämä yritykseni pelastaa eläimiä tai lapsia on menneet vähän niin ja näin.

Kunnes, tänään!!! Pääsin kokeilemaan jotain aika ainutlaatuista, sillä pelastin kilpikonnan! Kuta beachilla toimii Bali sea turtle Society, joka pelastaa tältä kamalalta turistirannalta kilpikonnien pesiä, majoittaa pesityt munat valtavan kilpikonnapatsaan sisällä ja niiden kuoriuduttua tarvitaan vapaaehtoisia vapauttamaan näitä kilppareita takaisin mereen. 

Saimme jokainen (meitä oli noin 200 ihmistä) oman kilpikonnan, sille sai antaa nimen ja sitten kilppari piti kuljettaa turvallisesti merenrantaan. Surffarit sai häädön merestä, laskimme yhdessä kolmeen ja kilppareiden kilpajuoksu mereen alkoi. Oma kilpparini sai nimen Ketut (Balilainen nimi, joka tarkoittaa perheen neljättä lasta.. tai sitten jos lapsia on yli kaksisataa, se tarkoittaa että se on joku neljällä jaollisista lapsista). Ketut hävisi himpun verran Katriinan kilpikonnalle, mutta toivotaan että kummallekin käy meressä hyvin. Teimme siis parhaamme myös kilpikonnien kanssa, sydämet syrjällämme nyt toivomme että edes yksi näistä kilppareista olisi se yksi tuhannesta, joka säilyy hengissä. Näitä upeita otuksia kun uhkaa muut merenelävät, mutta myös ihmiset, jotka roskaavat meriä, jolloin pikkuiset tukehtuvat  muoviin ja muuhun roskaan. Tällä viikolla yksi kilpikonna pelastettiin kuolemalta, sillä joku löysi sen sieraimesta pillin..

Ole itse se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä.

 Turvallista matkaa Ketut! 

Uluwatu

Päätimme tehdä lauantain kunniaksi jotain erillaista ja lähdimme vakiintuneella porukallamme Uluwatun temppeliin. Uluwatun on mainittu olevan yksi Balin kauneimmista paikoista. Matkamme meinasi alkaa huonosti, sillä taksikuski selitti meille tohkeissaan kuinka hänen olisi jäätävä odottamaan meitä temppelille (mittari käynnissä), sillä alueelta olisi kuulemma mahdoton saada taksia takaisin. Kun emme suostuneet tähän ehdotukseen, varasti hän meiltä huomaamattamme 50000 rupiaa, eli lähes saman verran kuin yhden suunnan taksimatka olisi maksanut. 

Lisäksi varauduimme liiankin hyvin paikalla olevia apinoita vastaan, laittamalla lukon Miikan repun vetoketjuun, koska apinat osaavat avata vetoketjuja. Noh, toimi niinkuin Tiia ja laita oma reppusi Miikan repun sisään ja unohda varmasti lukon avaimet lompakkoosi ja naksauta lukko kiinni (voin Reetta kuulla naurusi tänne asti). Hetken pähkäilyn jälkeen sain survottua käteni pienestä vetoketjun raosta ja sain lompakkoni muilutettua ulos repusta. Tämän hektisen alun jälkeen meinasi vielä iskeä ahdistus ihmispaljoudesta. Kiinalainen, jolla on selfiekeppi, vastaa hengenvaarallista asetta - etenkin jos kiinalaisia on vähintään seitsemän bussilastillista. Tämän uuden urheilulajin jälkeen, jossa pujottelet heiluvien selfiekeppien välissä, samalla kun kiinalaiset pomppivat saadakseen hauskoja poseerauksia ja varoen samalla apinoita joilla on rabies, oli taivaallista pysähtyä ja nähdä Uluwatun maisemat. (Tämä urheilulaji tosin sopisi täydellisesti erääseen hämmentävään aasialaiseen kisailuohjelmaan, jota näytettiin televisiossa)

Ensimmäistä kertaa Balilla luonnonkauneus sai sielun sykähtämään ja tuntui, että kaikki ylimääräiset äänet hiljenivät ympärillä. Kaukana alhaalla näkyvät valtavat aallot pauhasivat ja suihkivat ilmaan kristallimaista vesihöyryä. Olisi voinut vain istua ja hengittää puhdasta ilmaa. Katsoa pysähtynyttä maisemaa, joka tuntui olevan enemmän elossa, kuin kukaan ihminen oman kameransa takana. Välillä oli itsekin laskettava kamera alas, vain olla tässä ja nyt - tosin kokoajan tietoisena siitä, missä lähin apina on.

Tässä kuvatodiste apinoiden raakuudesta. Osa niistä pysyi kyllä ihan kaukana ihmisistä, mutta eräs yksilö jäi silmiemme edessä kiinni seuraavista rikoksista noin parin minuutin sisällä: varasta kenkä lapsen jalasta, ryöstä miehen taskusta kaikki tavarat, vie takaapäin kiinalaisen vanhan tädin silmälasit, aiheuta uhkailemalla arabien ketjureaktio kaatuminen portaissa ja näytä nauttivan tästä aiheuttamastasi kaaoksesta. Mutta kieltämättä viiksekkäät apinat hoitamassa parisuhdettaan olivat melko hellyyttäviä.

ankerias ornamentti tuhatjalkaisia vastaan

Ehdinhän jo hehkuttaa teille sitä, että meillä on luentoja vain kahtenapäivänä viikosta? Noh, näiden lisäksi meillä on lähes viikottain jotain ekskursioita ja workshoppeja. Yksi kurssi johon osallistun, on Indonesian historia, kulttuuri ja tavat. Tähän kurssiin kuuluu monenlaisia workshoppeja, joista yhteen osallistuimme tänään. 

Balin suurinosa asukkaista on hinduja, eli saari on paljon vapaamielisempi kuin monet muut Indonesian saaret, joissa pääosa on muslimeja. Hindulaisuuteen kuuluu päivittäiset seremoniat, joissa Jumalalle osoitetaan kiitollisuutta pienillä lahjoilla "chanang". Näitä lahjoja annetaan kolmekertaa päivässä ja ne ovat yksinkertaisimmillaan pieni bambunlehdestä taiteltu laatikko, jossa on erilaisia kukkia, suitsuke, ehkä savuke tai keksi. Rukoukset suoritetaan aamuisin, sillä Jumala ei kuulemma kuuntele enää klo 12 jälkeen (senkin aamuvirkku). Yleensä perheen nainen herää aikaisemmin kuin mies (senkin laiskurit), tekemään aamupalaa ja suorittavat aamupäivän aikana tämän rituaalin. Näiden päivittäisten lahjojen lisäksi on suurempi Jumalalle annettu lahja "gebokan" tai toisinsanoen hedelmä lahja, on suurempi kiitos Jumalalle. Opettajamme kertoi, että nykyaikaisten ihmisten laiskistuessa, hedelmien sijaan on alettu käyttää mehuja ja limppareita. Opettaja myös totesi, että Jumala mahtaa olla ihmeissään ja miettii "milloin minä tuollaisenkin hedelmän olen luonut?". 

Tämänpäiväisessä workshopissa pääsimme tekemään perinteisiä ornamentteja kookospuunlehdistä. Toista näistä käytetään lähinnä vain koristeena, mutta toista voi käyttää myös päivittäisessä aamurukouksessa. Meille jaettiin nuoret kookospuun lehdet, jotka oli leikattu meille jo valmiiksi, jotta pääsimme suoraan asiaan. Voin jo tähän väliin todeta, koska en pääse neulomaan tänä syksynä, saattaa minulta löytyä muutamia ornamentteja jokapuolelta, oli nimittäin sen verran koukuttavaa puuhaa. Taittelu oli hauskaa ja mikäli jatkossakin nämä workshopit on tällaisia niin nämä ylimääräiset koulussa vietetyt tunnit ei haittaa kovinkaan paljoa. Laitankin tähän loppuun kuvatulvan luomuksistamme, joista kalanruoto pääsi koristamaan vessanoveani ja ns. iilimato roikkuu ulko-ovessani, olkoon se vaikka rukous siitä, että jatkossa huoneeni säästyy näiltä kymmenen senttimetrin mittaisilta tuhatjalkaisilta!

om shanti shanti shanti om