lauantai 5. syyskuuta 2015

pikkuinen kaima

Joskus elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin ei itsekään tiedä, pitäisikö olla lintu vai kala. Miten toimia, kun oma sydän sanoo toista kuin järki ja ympäröivä byrokratia. Ei vain yksinkertaisesti voi toimia sydämensä mukaisesti, vaikka haluaa. Elämää täällä Balilla on varjostanut eräs asukas samassa yhteisössä kuin itse asun. Tuntuu, että minun on kirjoitettava tästäkin asiasta, sillä se on toistaiseksi vaikuttanut niin paljon elämääni täällä Balilla. 

Asuinyhteisössämme asuu hyvin nuori, länsimaalainen nainen, n. 3 vuotiaan lapsensa kanssa, mutta tätä naista ei tunnu oma lapsi lainkaan kiinnostavan. Lapsi elelee alueella täysin vapaasti, ilman sääntöjä, ilman hoitajaa, ilman ketään, joka katsoisi perään - tai, no ei ehkä niinkään, vaan kaikki muut kampungin asukkaat kyllä vahtivat ettei tyttö huku uimataidottomana uima-altaaseen tai, että hän saa vettä kuumina päivinä. Paikalliset perheenäidit ovat tälle lapselle enemmän vanhempia, kuin hänen biologinen äitinsä. Paikalliset jakavat omasta ruuastaan, ajastaan ja pitävät tyttöä muiden lastensa joukossa, mikä on hankalaa, sillä tällä tytöllä kun ei koskaan ole ollut rajoja tai mitään käyttäytymistapoja, päätyvät leikit yleensä riitoihin. Viimeksi eilen olin todistamassa kun yksi lähes teini-ikäinen tyttö kävi sanomassa tälle kolmivuotiaalle, ettei saa enää koskaan leikkiä hänen pikkusiskonsa kanssa. Tämä tyttö ei puhu äidinkielenään englantia tai indonesiaa, mutta täällä muiden huostassa eläneenä kielet on tarttuneet tyttöön niin hyvin, että puhuu englantia jo lähes omana äidinkielenään. Tytön äiti käy välillä bilettämässä n. 50 km päässä jättäen tyttärensä yksin ja naapureiden puheista päätellen myös itkemään. 

Eräänä aamuna tämä tyttö tuli seuraamaan kahvinkeittämistäni yleiselle keittiöalueelle ja aloimme jutustella kissoista ja polkupyöristä. Tyttö seurasi minua sokeasti asuntooni (voisin olla kuka tahansa), jossa tarjosin hänelle aamupalaksi leivän, jonka päällä oli margariinia. Kaivoin laukustani välipala mandariinini ja laitoin hänelle pieneen pulloon vettä juotavaksi. Tyttö hyökkäsi ruuan kimppuun heti ja söikin ruokansa samalla kuin itse valmistauduin koulupäivääni. Tyttö vakuutteli, että oli äidiltään saanut luvan tulla mukaani kouluun, vaikkei ollut äitiään tällävälin nähnytkään (ja tämä oli ensimäinen kerta kun oikeasti puhuimme). Tyttö, joka sattuu vielä olemaan kaimani, piti minua tiukasti kädestä kiinni kun seisoin asunnon portilla kun minun piti astua taksiin. Vilkuttelin tytölle, joka halusi mukaani, jonkun mukaan joka pitäisi hänestä huolta. 
Itkien tyttö jäi pihaan, joku hylkäsi hänet taas. 

Viimeksi eilen aamulla n. 7 jälkeen näin kun tyttö oli jälleen pihalla yksin pyöräilemässä kolmipyöräisellään. Hän vilkutteli parille skootterille, jotka olivat poistumassa pihasta. Palasin hetkeä myöhemmin huoneestani katsomaan kiehuvaa vettäni keittiölle, jolloin pihalla vaahtosi Australialainen pariskunta. Tyttö oli löytynyt aamuruuhkan keskeltä autotieltä omalla kolmipyöräisellään. Työntekijä kävi sanomassa asiasta tyttären äidille, joka sanoi: aha, ja käänsi kylkeään jatkaen uniaan. Australialaiset kertoivat Balilla lisääntyneen lasten kidnappauksien ja pedofilia tapausten ja mikäli tämä aussi nainen olisi päässyt kasvotusten tytön äidin kanssa, olisi tämä äiti saanut kuulla kunniansa ja varmasti enemmän. Tyttö jatkoi tyytyväisenä päiväänsä, ymmärtämättä mitään tapahtuneesta, jättäen kaikkiin syvän pelon siitä, mistä tyttö seuraavan kerran löydetään. 

Kirjoittelen tätä tekstiä keskellä yötä (3am), katsellen kuvaa tästä pienestä tytöstä. Kuunnellen samalla, kun viereisessä uima-altaassa tytön äiti polskii uusimman mies valloituksensa kanssa. 


Olemme yrittäneet löytää tietoa, järjestöjä ja apua tilanteeseen ja toivon mukaan asiat ovat nyt etenemässä tämän tytön parhaaksi. 
Nyt en vain voi tehdä muuta kuin olla tälle tytölle aidosti läsnä, se on ainoa mitä osaan ja voin tehdä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti