Omaa aikaa

Moni, joka tuntee minut, tietää että olen melko herkkä ja kaipaan paljon omaa aikaa ja tilaa. Itselleni tälläinen sosiaalisuuden määrän on oikeasti ennenkuulumatonta. Pääni ajattelee lähinnä englannin kielellä ja välillä huomaan miettiväni asioita esim. banaaneja myös indonesiaksi "hmm, saya mau makan pisang untuk makan pagi!" - todella outoa. Ihmiset täällä ovat erittäin mukavia ja ystävällisiä, seuraa löytyy aina. Minulle, joka on saattanut viikon elellä ihanassa omassa kuplassa puhumatta kellekkään, tämä on kuitenkin todella outoa.. Siksi, minun on välillä otettava omaa aikaa ja tilaa, jotta muistan kuka minä olenkaan. 

Olen nyt löytänyt sen aktiviteetin, joka on pelastanut jo monta päivää (Reetta, kirjekuori on vielä avaamatta!). Tässä asuinpaikkamme lähettyvillä on uimarantoja, n. 20-30 minuutin skootterimatkan säteellä. Hyppään skootterin selkään, sillä uskallan vihdoinkin ajaa sillä, otan suunnan kohti lähintä rantaa, Balangan beachia. (Kyllä äiti, tämä reitti on hyvin turvallinen ajaa skootterilla) Minun ajovauhdillani tälle rannalle pääsee noin 20 minuutissa, toiset tuntuvat kulkevan täällä noin valonnopeudella. Matka on mutkainen ja on kokoajan oltava tarkkana, ettei kaarra liian nopeasti tai yksikään koira ei haukkaa nilkoista tai päätä jäädä nukkumaan keskelle autotietä. 

Tultuani perille maksan 2000 rupiaa (0.10€) miehelle, jolta saan vaaleanpunaisen lapun, jotta voin pysäköidä skootterini. Jatkan matkaa kävellen ja riippuen miten aikaisin olen lähtenyt, ehdin ehkä istuskella hetken kallionkielekkeellä katsellen alapuolellani pauhaavaa merta ja laskeutuvia lentokoneita, samalla kun paikalliset pariskunnat ottavat itsestään hääkuvia.

Kävelen alas kalliolta, kivikkoiselle uimarannalle ja kävelen rannan puoleenväliin nurmialueelle. Siellä yleensä jo istuskelee muutama ihminen, ainakin yksi. Laitan tavarani syrjään ja otan alleni joogamaton ja katselen edessäni velloavaa merta, jonka uumenissa näkyy pieniä mustia pilkkuja, surffaavia miehiä. Suljen silmät ja alan hengittää. 

Tällä rannalla järjestetään jokapäivä, aamulla ja illalla lahjoituksiin perustuva jooga. Siis halutessaan voi maksaa tai olla maksamatta. Itse olen aina jättänyt aina noin 50 000 rupiaa (3€), mikä on täällä itseasiassa aika iso raha, sillä saa helposti jo päivän ruuat!

Joogaohjaajat ovat ihanan sympaattisia ja jollain tavalla niin aidon hassuja. Ensimmäisellä kerralla kikattelin ajatuksissani ohjaajan puhuessa meidän kauniista mahoistamme ja merentuoksusta, samalla kun paikalliset polttavat seläntakana muoviroskia. Mutta nyt jo useamman kerran joogassa käyneenä, alan huomata meren tuoksun ja itseasiassa mahanikin on ihan kiva. 

Tänään jotenkin aivan kamalan päivän jälkeen päätin, että minun on mentävä tekemään jotain fyysistä, että saan pääni selväksi. Balilla kun tuo kävelylenkkeily on tehty täysin mahdottomaksi.. Olin joogassa myös eilen, mutta kehoni sanoi, että jotain on tehtävä. Nurmella minua odotti ohjaaja ja hänen ystävänsä ja sain aika erilaisen joogakokemuksen. Teimme kerrankin todella rankkoja harjotteita ja kaikki huipentui siihen, että seisoin päälläni!! 

Olin melko kiireinen seisoessa päälläni, joten en saanut otettua kuvaa tilanteesta, mutta tältä sen ainakin pitäisi näyttää!

Kun keskittyy vain hengittämiseen ja siihen, ettet saa itseäsi täysin solmuun, on mahdotonta ajatella mitään muuta, edes indonesialaisia banaaneja.. Keho tärisee, hengästyttää, tuntuu ihanalta maata selällään kun on juuri kömpinyt omistuisissa asennoissa ja on mahtavaa välillä kurkata silmäluomien välistä, kun Aurinko (Indonesiaksi: matahari - päivän silmät) laskeutuu mereen, värjäten koko taivaan violetin oranssiksi. 

Paluumatkalla skootterilla ajaminen tuntuu kuin lentämiseltä ja kaikki hymyilyttää. 

Paluumatkalla on aikaa hiljentää mutkissa ja pysähtyä pohtimaan, kummalla on etuajo-oikeus, minulla vai lehmällä.

 Katriina on päässyt joskus mukaani ja toiminut mallinani ks. kuvassa