Terveisiä apinametsänkadulta

Teimme muutama viikko sitten reissun Ubudiin, mikä taitaa olla tavallaan yksi Balin tunnetuimpia paikkoja. Paikka on tuttu ainakin niille, jotka ovat joskus katsoneet elokuvan Eat, Pray, Love, sillä elokuva on kuvattu täällä. Siskoni kävi Balilla ollessaan vaihto-oppilaana Thaimaassa ja käytyään Balilla, juuri Ubudissa, hän totesi, etten kuulemma ikinä suostuisi lähtemään sieltä pois - isosisko tuntee pikkusiskonsa erittäin hyvin. 

Aikoinaan hinduille ja muslimeille tuli Javan saarella riitaa, jolloin Javan saarelta tuli tälle pienemmälle Balin saarelle kaikki boheemit tyypit, taiteilijat, papit, kirjailijat. Sanotaankin, että kaikki Balilaiset ovat taiteilijoita sydämeltään. Ubud on Balin taiteen ja kulttuurin keskus. Ubudia voisin määritellä sanalla kauneus. Ubud oli hiljainen, siisti, rauhallinen, kaunis, vihreä ja siellä oli maailman parasta tonnikalaa. Hotellimme oli siisti, puutarhan keskellä oleva mökki ja se sijaitsi apinametsän kadulla. 

Molemmista tuntui, että loma oli tarpeen. Oli ihana päästä jonnekin, missä voit vain ihailla kaikkea. Eroon etelä Balin metelistä, roskista ja saasteista. Hotellimme lähellä oli Balin parhain baari, laughing buddha bar, jossa oli livemusiikkia - kaikenlisäksi hyvää sellaista! Perjantaina nautiskelimme bluesista, komeasta laulajasta, maailman parhaasta tonnikalasta ja vesimeloni drinkeistä.

Lauantaina nautiskelimme apinametsästä ja kahden tunnin kokovartalo (tissi)hieronta-kuorinta-naamio-kasvohoito sessiosta, jonka jälkeen saimme tuoreita hedelmiä ja jasminteetä. Lopuksi meidät yllätettiin 60asteisella saunalla, joka tuoksui männyltä. Illallisen söimme ravintolassa, joka joskus oli ollut temppeli. Hyvän ja rennon tunnelman saattelemana, päätimme hipsiä kaatosateessa laughing buddha bariin kuuntelemaan latino musiikkia. Ilta päättyikin hikisiin tunnelmiin tanssilattialle argenttiinalaisten tanssittaessa näitä onnettomia suomalaisia salsaajia. 

Seuraavan päivänä olikin kotiin paluu, shoppailun ja uima-altaalla löhöilyn jälkeen. Luottokuskimme   Aleksander tuli hakemaan meitä ja käytti meitä vielä riisiterasseilla, joita olisin voinut ihailla loputtomiin. Matka Ubudista kotiin tehtiin ns. maisemareittiä pitkin, välttääksemme ruuhkat. Oli ihana katsella pieniä vanhoja kyliä, jotka olivat täysin koskemattomia turismista. Kukot vaappuivat keskellä katua ja riisipeltojen ruoho heilui huolettomana tuulessa. Samalla kuuntelimme ihanan kuskimme tarinoita, kuinka hän lapsena istuskeli tuolla kosteikossa ottaen kiinni rapuja ja vieden ne kotiin suurena saaliina, jotta koko perhe sai herkutella niillä. 

Ubud, me näemme vielä.